Savonlinnan BLC-osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Jari Suomalainen sanoo, että kaupan myötä osuuskunta saa muun muassa kyberturvan osaamista.

BLC-turvan toimipisteen seinässä on yhtiön logo.

Avaa kuvien katselu

Savonlinnan BLC-osuuskunta myy BLC Turva oy:n koko osakekannan Loihde oy:lle. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Savonlinnan BLC-osuuskunnasta tulee pörssiyhtiö Loihteen suurin yksittäinen omistaja.

Osuuskunta myy BLC Turva oy:n koko osakekannan turvallisuuden ja IT-palveluiden asiantuntijayhtiö Loihde oy:lle.

Savonlinnan BLC-osuuskunta tunnettiin aiemmin nimellä Savonlinnan puhelinosuuskunta.

Hallituksen puheenjohtaja Jari Suomalainen sanoo, että kauppa osoittaa osuuskunnan kasvuhaluja turvaliiketoiminnassa.

– Olisi vaatinut osuuskunnalta isoja investointeja kasvaa turvaliiketoiminnassa. Järkevin vaihtoehto oli hakeutua jonkun kumppanin kanssa yhteistyöhön, toteaa Suomalainen.

Suomalaisen mukaan BLC Turva:lta puuttui tiettyjä elementtejä, kuten kyberturvan osaamista.

– Kyberturvan merkitys on kasvanut jatkuvasti turvaratkaisuissa. Saamme myös lisää it-osaamista, joten pystymme tekemään vahvemman kokonaisuuden, joka palvelee myös paremmin asiakkaita.

Yrityskaupan toteutumisen aikataulu on toistaiseksi auki ja se riippuu Loihteen yhtiökokouksen sekä kilpailu- ja kuluttajaviraston päätöksistä.

Savonlinnan BLC-osuuskunta ja Itä-Suomen alueella toimiva valokuitu- ja tietoliikennepalveluiden tarjoaja BLC Telecom työllistävät 45 henkilöä. BLC Turvalla on 450 työntekijää ja Loihde oy:llä on hieman yli 800 työntekijää.

BLC-osuuskunnan omistaa noin 7300 jäsentä.