People-lehti on valinnut vuoden 2025 seksikkäimmän julkisuudessa olevan miehen.

Jonathan Bailey on vuoden seksikkäin mies. AOP

People-lehti on julkaissut jokavuotuisen Sexiest Man Alive -listauksensa, jossa se nimeää vuoden seksikkäimmän julkisuudesta tunnetun miehen.

Tänä vuonna seksikkäimmäksi mieheksi on valittu näyttelijä Jonathan Bailey, 37. Bailey kertoo lehdelle, että tittelin saaminen on hänelle valtavan suuri kunnia.

– Olen tietenkin uskomattoman imarreltu. Ja se on täysin absurdia, näyttelijä sanoo.

– Olen innoissani, että jotkut ystäväni ja perheenjäseneni saavat tietää tästä, hän lisää.

Beiley poseeraa myös Peoplen kansikuvassa, jossa hän poseeraa vakava ilme kasvoillaan vedessä. Miehellä on yllään tumma paita, jonka alta pilkottavat hänen rintakarvansa.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.

CNN– ja Variety-uutissivuston mukaan Bailey on ensimmäinen julkisesti homoseksuaalisuutensa paljastanut henkilö, joka on saanut kyseisen tittelin

Bailey tunnetaan esimerkiksi Bridgerton-sarjasta ja Wicked-elokuvasta. Lisäksi hän on tähdittänyt muun muassa Jurassic World: Rebirth- ja The Mercy -elokuvia sekä Fellow Travelers -minisarjaa.

Jonathan Bailey tunnetaan muun muassa Wicked-elokuvasta (2024). AOP