Poliisi pääsi epäillyn jäljille nopeasti. Ammattiopisto tiedotti perjantaina opiskelija-asuntolaa koskevista henkilöstömuutoksista poliisin esitutkinnan ajaksi.

Avaa kuvien katselu
Ruotsinkielisen ammattiopisto Optiman asuntolan pukuhuonetiloista löytyi kaksi videokameraa. Arkistokuva. Kuva: YLE/Chanette Härus
Pietarsaaressa paljastuneen salakatselutapauksen tutkinta on edistynyt.
Poliisin mukaan epäilyllä oli tapahtuma-aikaan kulkuoikeus ammattioppilaitos Optiman tiloihin. Häneltä evättiin oikeus kuitenkin heti, kun salakatselu paljastui.
Tämän tarkemmin tutkinnanjohtaja Juho Holmström ei määrittele epäillyn suhdetta oppilaitokseen, koska poliisitutkinta on vielä alkumetreillä.
– Poliisilla on tässä vaiheessa käsitys teon motiivista, epäilty on siitä kertonut. Enempää en tätä voi kommentoida, sanoo Holmström.
Optiman asuntolan pukuhuonetiloista löydettiin kaksi videokameraa tiistaina 28. lokakuuta. Poliisi ei vielä arvioi, kuinka kauan kamerat ovat olleet pukuhuoneessa tai kuinka paljon salakatselun uhreja on.
– Nämä seikat tarkentuvat, kun käymme läpi epäillyltä takavarikoitua materiaalia.
Poliisi on tehnyt epäillylle kotietsinnän ja takavarikoinut häneltä elektronisia laitteita.
Tässä vaiheessa ei ole varmuutta myöskään siitä, olivatko kamerat tyttöjen vai poikien pukuhuoneessa, vai oliko pukuhuone molempien sukupuolten yhteiskäytössä.
Poliisi pääsi epäillyn jäljille nopeasti
Poliisi sai heti ilmoituksen tekovaiheessa epäillystä tekijästä ratkaisevaa tietoa.
– Saimme sellaista tietoa, minkä perusteella tätä yhtä henkilöä pystyttiin epäilemään. Teimme kotietsinnän aika nopeasti, ja siitä tämä lähti selviämään, sanoo Holmström.
Holmströmin mukaan tapauksessa ei ole viitteitä siitä, että epäilty olisi levittänyt kuvia eteenpäin tai että tapaukseen kytkeytyisi muita henkilöitä.
Ammattiopisto Optima tiedotti tapauksesta oppilaiden vanhemmille Wilma-järjestelemässä viime perjantaina. Samalla oppilaitos kertoi myös asuntolaa koskevista henkilöstömuutoksista poliisin esitutkinnan ajaksi.
Opiskelijoille pidettiin tapahtuneesta tiedotustilaisuus tiistaina, tarjolla on ollut myös kuraattorin tukea.
Ammattiopisto teki asiasta rikosilmoituksen poliisille keskiviikkona, heti seuraavana päivänä kameroiden löytymisestä.