Semi sai puhelun kotoa, jossa kerrottiin raskauttavia tietoja hänen ja Julian parisuhteesta. Varo juonipaljastuksia!

Temptation Islandin Julia katsoo videot yhdessä muiden kanssa, mutta sitten Sami Kuronen pyytää häntä vielä jäämään iltanuotiolle. Teemu Laitinen

Temptation Islandilla nähtiin vastikään poikkeuksellinen tilanne, kun ohjelman tuotanto välitti varatulle Semille puhelun kotoa.

Puhelussa Semi sai kuulla, että hänen kumppaninsa Julia on pettänyt häntä jo puolentoista vuoden ajan.

Semi kertoi uutisen saatuaan, että tieto oli viimeinen niitti heidän suhteelleen. Tiedosta järkyttynyt Semi ei osannut juuri kuvailla tunteitaan, mutta kertoi päällimmäiseksi tunteekseen šokin.

Uutisen jälkeisellä iltanuotiolla Semi katselee videolta, kun hänen kumppaninsa harrastaa seksiä toisella huvilalla sinkkumiehen kanssa.

Seuraavana Julia kertoo kameroille, että hän on aina halunnut pitää Semistä huolta, etenkin silloin kun hänellä on vaikeaa. Juliasta tuntuu, että Semi tarvitsisi juuri hänen läsnäoloaan.

– En hirveästi ristiriitaisempaa videota ole nähnyt Tempparit-historiassa, Sami Kuronen kommentoi videon jälkeen.

Semi vastaa, että ei missään nimessä kaipaa Juliaa enää hänen rinnalleen.

Sami Kuronen tivaa Julialta syitä Temptation Islandille tuloon. Teemu Laitinen

Julia puolestaan näkee videolla Semin halailevan sinkku-Lauran kanssa. Semi kertoo olevansa ihastunut Lauraan ja että ei pystyisi olemaan kuvauksissa ilman Lauraa.

– Odotin ehkä juuri tällaista, että hän puhuu tunteistaan, eikä käytä niitä siihen, että juo kännit ja sitten sekoaa tuolla, Julia kommentoi videon jälkeen.

Julia on tyytyväinen, että Sami Kuronen on kehottanut Semiä avautumaan tunteistaan. Julia kertoo, että ei kuule kumppaniltaan videolta kuullun kaltaista puhetta, vaan enemmänkin haistattelua.

Vielä yksi video

Kuronen toivottaa iltanuotion päätteeksi naisille hyvää yötä, mutta pyytääkin Juliaa jäämään vielä hetkeksi.

– Minulla on sinulle vielä yksi video, jonka haluaisin näyttää näin, että olemme tässä kahden kesken, Kuronen ilmoittaa.

Videolla Semi kertoo saamastaan puhelusta, sen sisällöstä ja tunteistaan uutiseen liittyen.

Julia katselee videota tyynenä, eikä hänen ilmeensä värähdäkään. Välillä Julia vilkuilee sylissään lepääviä käsissään ja huokaisee syvään.

– Mikä juttu tuo on? Kuronen tiedustelee.

– Tiesin, että jään kiinni kyllä, mutta en ihan tällä tavalla, Julia sanoo.

– Onko tuo totta? Kuronen kysyy.

– On, Julia myöntää.

Lisäksi hän myöntää, että pettäminen on jatkunut puhelussa väitetyt puolitoista vuotta.

– Ehkä olen hakenut jotain sellaista, mitä en ole Semiltä saanut, Julia selittää.

Kuronen tiedustelee, mitä Julia ajattelee siitä, että asia tuli nyt ilmi tällä tavoin.

– Ehkä hyvä, niin minun ei tarvitse enää piilotella.

Semin ja Julian parisuhteen ajalta paljastui pidempiaikaista pettämistä. Inka Soveri

Sami Kuronen kysyy myös, miksi pariskunta lähti Temptation Islandille. Semi ja Julia ovat mukana jo toistamiseen, sillä heidät nähtiin myös ohjelman 11. tuotantokaudella.

– Että tämä vitun paska suhde päättyisi, Julia vastaa.

Hän myöntää, että halusi siirtää vastuun suhteen lopettamisesta Semille.

– Varmaan se, että vaikea olla itsensä kanssa ja hävettää, että on mennyt loukkaamaan toista, Julia pohtii syiksi.

Kuronen arvioi, että tällaisessa pelissä on ehkä loukattu melko montaa osapuolta.

– On aikaa nöyrää tyttöä kyllä tässä nyt, Julia sanoo.

Julia myöntää tekonsa myös muille varatuille naisille iltanuotion jälkeen.

– Siis mitä?

– Olen puolitoista vuotta pettänyt seitsemästä vuodesta Semiä. Pikku twisti. Meikä jäi kiinni nyt. Luulen, että minun ei olisi pitänyt sanoa Bostonista mitään. Olen itse ihan samanlainen, Julia sanoo.

Temptation Island Suomi keskiviikkoisin ja torstaisin Ruudussa.