Maanpuolustuskorkeakoulun strategian professori Tommi Koivula ja London School of Economicsin turvallisuuspolitiikan tutkija Heljä Ossa käsittelevät teoksessaan, miten Suomen turvallisuuspolitiikka on nähty eri länsimaissa vuosina 2014-2024.
Tarve tietää, mitä muut meistä ajattelevat, on tyypillisintä pienille ja mahdollisesti uhatuksi itsensä tunteville valtioille. Suomen kaltaisilla mailla on voimakas intressi tietää, miten muut asemoivat sen kriisitilanteissa, mitä siltä odotetaan ja mitä muut ovat valmiita tekemään sen puolesta.
Suomi ei ollut vuosikymmeniin tärkeä Yhdysvalloille
Pohjois-Eurooppaa Yhdysvallat tarkastelee kahtena erillisenä alueena, jotka ovat Itämeri ja arktinen alue. Suomi ei ollut vuosikymmeniin kokonaisuudessa kovin tärkeä yksittäinen tekijä, mutta yhteistyötä kehiteltiin hiljalleen koko kylmän sodan jälkeisen ajan.
Suomi tiivisti suhteitaan Yhdysvaltoihin 1990-luvulla ottamalla osaa Naton operaatioihin Balkanilla ja Afganistanissa 2000-luvulla.
Hyvät suhteet näkyivät myös asekaupoissa, Suomi osti vuonna 1992 kaikkiaan 64 kappaletta F/A18 Hornet-hävittäjiä. Pariakymmentä vuotta myöhemmin Yhdysvallat möi Suomelle JASSM-ohjuksia ja 2020-luvulla tehtiin päätös ostaa F-35-hävittäjiä.
Vuonna 2016 Yhdysvallat ja Suomi allekirjoittivat kahdenvälistä puolustusyhteistyötä koskevan aiejulistuksen, jonka tarkoituksena oli tiivistää maiden välistä puolustusyhteistyötä ja tehdä siitä säännönmukaisempaa.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022 kiinnostus Suomea ja sen mahdollista Nato-jäsenyyttä kohtaan suorastaan räjähti. Suomen Nato-jäsenyys nähtiin Yhdysvalloissa positiivisessa valossa, tavallisesti erittäin riitaisa kongressikin hyväksyi Suomen jäsenyyden lähes yksimielisesti.
Suomi ja myös Ruotsi nähtiin ennen kaikkea turvallisuuden tuottajina, ei kuluttajina. Erityisesti Suomen asevelvollisuus ja puolustusbudjetit, jotka olivat lähellä Naton tavoitetasoa, otettiin myönteisesti vastaan niin mediassa kuin päättäjienkin keskuudessa. Suomen liittyminen Natoon nähtiin tukevan Baltian alueen puolustusta ja toi liittokunnalle lisäarvoa arktisella alueella.
Suomi nähdään eräänlaisena mallioppilaana
Suomen ja Saksan väliset turvallisuus- ja puolustuspoliittiset suhteet ulottuvat yli sadan vuoden taakse. Keisarillinen Saksa koulutti vuodesta 1915 lähtien suomalaisvapaaehtoisista jääkäreitä heikentääkseen Venäjää. Siten Suomi oli yksi Saksan pelinappuloista.
Jatkosodassa Suomi turvautui jälleen Saksaan taistelussa Neuvostoliittoa vastaan. Sodan lopulla Suomi irtautui liittolaissuhteesta ja siitä seurasi Lapin sota. Sotavuodet vaikuttivat Suomen hyvin pragmaattiseen suhtautumiseen sotilaalliseen liittoutumiseen. Valtiojohto on elänyt kulloisenkin tilanteen mukaan ja tehnyt käännöksiä hyvinkin nopeasti.
Ennen Venäjän kasvavaa aggressiivisuutta 2010-luvulla Saksalle Itämeri ei ollut keskeisessä asemassa turvallisuuspolitiikassa. Venäjän vallattua Krimin Saksa muutti puolustuspoliittista ajatteluaan ja Suomenkin kanssa tehtävää puolustusyhteistyötä tiivistettiin. Yhteistyö jäi kuitenkin vähälle huomiolle.
Saksassa Suomi jää marginaaliseen asemaan strategisessa suunnittelussa ja poliittisessa keskustelussa. Tutkimukset, joissa tarkastellaan Saksan ja Suomen välisiä suhteita ovat harvassa ja tällöinkin keskitytään lähinnä toisen maailmansodan ajan tapahtumiin.
Nimenomaan Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan perehtyneitä tutkijoita ei Saksassa juuri ole. Yksi selitys on, että Suomi nähdään eräänlaisena mallioppilaana, joka ei aiheuta ongelmia eurooppalaisessa politiikassa. Siten Suomea ei ole kovin kiinnostavaa tutkia.
Suomi nostettiin tosin esiin vuonna 2014 ensin Krimin miehityksen ja uudelleen Ukrainan sodan yhteydessä. Ylipäätään Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka ylittää saksalaisen uutiskynnyksen vain harvoin ja silloinkin ohimenevinä sykäyksinä.
Baltiaan pidettiin etäisyyttä
Suomi piti pitkään 2000-luvulla etäisyyttä Baltian maiden hyvinkin tiukkoihin Venäjä-näkemyksiin. Esimerkiksi Virossa Venäjä on nähty aivan keskeisenä ja itse asiassa ainoana valtiollisena uhkana. Tästä käsityksestä syntyi ajoittain näkemyseroja Suomen valtiojohdon kanssa. Baltiaan saatettiin suhtautua jopa alentuvasti.
Suomella ja Virolla on Baltian maista eniten yhteistyötä, joka on näkynyt muun muassa neuvostomiehityksen jälkeisissä ratkaisuissa asevoimien suhteen. Latvian ja Liettuan puolustus perustuu vapaaehtoisjoukkoihin, kun Viro valitsi laajan reservin luomisen. Viron puolustusvoimien muotoutumiseen Suomella oli huomattavaa vaikutusta.
Baltian maat liittyivät sekä EU:hun että Natoon vuonna 2004. Suomen liittyminen Natoon oli erittäin tervetullut asia Baltian maiden näkökulmasta.
Jäsenyys poisti aiempia haasteita Itämeren turvallisuuden ylläpitämisessä. Aiemmin oli epävarmaa, miten paljon liittoutumaton Suomi olisi voinut tukea Baltian valtioita. Niiden omat puolustusvoimat ovat melko heikot ja ovat hyvin riippuvaisia muiden Nato-maiden tuesta, tärkeimmät liittolaiset ovat Yhdysvallat ja Britannia.
Tommi Koivula & Heljä Ossa: Suomi mainittu. Kansallisen turvallisuutemme murroskausi 2014–2024 läntisin silmin. 351 sivua. Kustannusosakeyhtiö Teos.