Onnettomuustutkintaviranomaiset kertovat löytäneensä turmakoneen mustan laatikon onnettomuuspaikalta.

Valtava musta savupilvi nousee kaupungin taivaanrannassa iltahämärässä.

Avaa kuvien katselu

Onnettomuuspaikalta Louisvillen lentoaseman tuntumassa nousi valtava savupilvi illalla 4. marraskuuta. Kuva: Leandro Lozada / AFP

Yhdysvalloissa Louisvillen kaupungissa tapahtuneen lentoturman uhriluku on noussut kahteentoista, kertoo kaupungin pormestari Craig Greenberg.

Hän lisää, että useita ihmisiä on edelleen kateissa tiistaina paikallista aikaa tapahtuneen onnettomuuden jäljiltä.

Viranomaisten mukaan kuljetusyhtiö UPS:n nousun yhteydessä pudonneen rahtikoneen kolmen hengen miehistön on vahvistettu kuolleen turmassa. Lisäksi yhdeksän muun ihmisen on vahvistettu saaneen surmansa.

Pelastusryhmät jatkavat onnettomuuspaikan raivaamista ja Kentuckyn kuvernööri Andy Beshear julisti osavaltioon hätätilan, jotta onnettomuuspaikalle saadaan ohjattua nopeammin katastrofiapua.

Kuljetusyhtiö UPS:n ilmarahdin lajittelukeskus Louisvillen lentoaseman yhteydessä pyritään saamaan onnettomuuden jäljiltä takaisin toimintaan keskiviikkoiltana paikallista aikaa.

– Tavoitteemme on aloittaa kuljetusverkoston palauttaminen tavalliseen rytmiin, kun rahtilennot pääsevät määränpäihinsä torstaiaamuna, sanoo UPS:n tiedottaja Jim Mayer.

Vasen siipi syttyi tuleen ja yksi moottoreista irtosi

Yhdysvaltain kansallisen liikenneturvallisuuslautakunnan NTSB:n tutkijat kertoivat keskiviikkona paikallista aikaa löytäneensä turmakoneen mustan laatikon onnettomuuspaikalta.

NTSB:n edustaja Todd Inman myös vahvisti, että rahtikoneen vasemman siiven ympärille roihahti tulipalo, ja että yksi koneen kolmesta moottorista irtosi samasta siivestä.

Seuraavaksi NTSB pyrkii selvittämään tulipalon aiheuttajan sekä syyn moottorin irtoamiselle.

Pudotessaan turmakone osui muun muassa öljytuotteita käsittelevään kierrätyslaitokseen lentoaseman vieressä.

Lähteet: Reuters, AP