Näyttelijä Elina Salo on kuollut 89-vuotiaana. Tiedon vahvistaa Ylelle Salon tytär Saara Maisala. Kuolinsyy ei ole tiedossa.

Sipoossa vuonna 1936 syntynyt Elina Salo (oik. Maisala) oli yksi Suomen rakastetuimmista näyttelijöistä. Hän esiintyi lukuisissa elokuvissa, näytelmissä ja tv-ohjelmissa. Yleisön suosikki hänestä tuli jo 1960-luvulla Komisario Palmu -elokuvien ansiosta.

Salo oli harvoja esiintyviä taiteilijoita, joka onnistui pitämään salaperäisyyden viitan yllään läpi elämän. Salosta ei ole kirjoitettu elämäkertaa, koska hän ei halunnut, että sellainen kirjoitetaan.

Joel Rinne kädet puuskassa  ja Elina Salo.

Avaa kuvien katselu

Joel Rinne ja Elina Salo elokuvassa Komisario Palmun erehdys (1960) Kuva: Suomen Filmiteollisuus SF Oy

Kaksikielinen näyttelijä oppi jo kauan sitten sanomaan ei ja nej tack kaikenlaisille kyselyille, jotka liittyivät hänen yksityiselämäänsä. Salo karsasti haastatteluja, eikä niitä juuri ole. Hän torppasi iäkkäämpänä hanakasti myös näyttelijäntöitä, joita hänelle tarjottiin.

Poikkeuksen teki elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki, jolle Salo ei tohtinut sano ei.

Elina Salo näytteli Pikku Myyn äänen Muumilaakson tarinoissa 1990-luvulla.

Salolla oli mieleenpainuva, käheä ja ilmeikäs ääni, jota jäi väkisin kuuntelemaan. Se tuli monella vuosikymmenellä lapsille tutuksi Muumilaakson tarinoissa (1990), joissa Salo antoi äänensä Pikku Myylle. Hahmo jatkoi seikkailujaan Muumipeikko ja pyrstötähti -elokuvassa vuonna 1992.

Näyttelijä muistutti haastattelussa miten tärkeää lapseksi heittäytyminen on.

– Useimmiten minua harmittaa se, kun aikuiset eivät muista kummoisia ne olivat lapsina, Salo totesi Ylen ohjelmassa vuonna 1998.

Pari kolme asiaa on henkilökuva Elina Salosta vuodelta 1998.Koulu ei kiinnostanut

Maatilalla kasvanut Salo haki pilanpäiten Teatterikouluun 1950-luvun puolivälissä. Koulunkäynti ei ollut kiinnostanut häntä sitä ennen tippaakaan. Salo pääsi sisään ja näytteli pian kotimaisissa studioelokuvissa.

Vaalea ja kaunis Salo teki uransa alussa kilttien, alistettujen tyttöjen rooleja. Häntä pidetään elokuvaohjaaja Aarne Tarkaksen löytönä.

Lotta Soilikki (Elina Salo) ja hänen sulhasensa Antero (Sakari Jurkka).

Avaa kuvien katselu

Aarne Tarkaksen ohjaama Rintamalotta (1956) oli Elina Salon ensimmäisiä elokuvia. Oikealla Sakari Jurkka. Kuva: Fennada-filmi

Varsinainen läpimurto tapahtui Komisario Palmu -elokuvissa: Komisario Palmun erehdys (1960) ja Kaasua, komisario Palmu! (1961). Molemmat ohjasi Matti Kassila, joka ymmärsi Salon potentiaalin näyttelijänä.

Salosta tuli Palmu-elokuvien ansiosta kotimainen filmitähti, jota elokuvakriitikot kehuivat. Hän voitti elokuviin erikoistuneen aikakauslehden, Elokuva-aitan, äänestyksen suosikkinäyttelijästä useana peräkkäisenä vuonna.

Salosta uuden aallon lemmikki

Elokuvan uusi aalto rantautui pikkuhiljaa myös Suomeen, ja Salo lähti uuden polven ohjaajien kelkkaan. Hän sopi täydellisesti uutta ilmaisua etsivän kotimaisen elokuvan kasvoiksi. Salo oli alkanut käydä jo näyttelijäopiskelijana Pariisissa.

Intohimona olivat sekä ranskalainen elokuva että teatteri, ja ranskalaisen elokuvan uusi aalto oli uuden polven elokuvantekijöiden esikuva myös Suomessa.

Ritva Margaret Vehoniemi, o.s. Mattila (Elina Salo), Juhani Vehoniemi (Paul Osipow) sylikkäin.

Avaa kuvien katselu

Risto Jarvan Työmiehen päiväkirjassa (1967) Salo oivalsi elokuvanäyttelemisen ytimen. Vastanäyttelijänä oli taidemaalari Paul Osipow. Kuva: Filminor Oy

Salo teki töitä muun muassa Jaakko Pakkasvirran ja Risto Jarvan kanssa, ja Jarvan elokuvassa Työmiehen päiväkirja (1967) Salolla on päärooli. Hän muisteli jälkeenpäin, miten vasta Työmiehen päiväkirja auttoi häntä ymmärtämään, mitä elokuvanäyttelemisellä tarkoitetaan.

Salo halusi olla elokuvassa yhtä aito kuin vastanäyttelijä Paul Osipow, joka ei ollut näyttelijä vaan taidemaalari.

Aki Kaurismäki teki kunniaa Salolle

Salon uusi tuleminen elokuvanäyttelijänä tapahtui 1980-luvun jälkipuolella, kun Aki Kaurismäki nosti Salon uudestaan esiin. Hamlet liikemaailmassa (1987) -elokuvasta alkanut yhteistyö tuotti Salolle kolme Jussi-patsasta.

Hänet palkittiin parhaasta naissivuosasta elokuvista Tulitikkutehtaan tyttö (1990), Kauas pilvet karkaavat (1996) ja Le Havre (2012). Salo vastaanotti myös betoni-Jussin elämäntyöstään vuonna 2012.

Pirkka-Pekka Petelius seisoo ja Elina Salon otsalla on pyyhe. Hän istuu sohvatuolissa.

Avaa kuvien katselu

Hamlet liikemaailmassa (1987) käynnisti pitkän yhteistyön elokuvaohjaaja Aki Kaurismäen kanssa. Pirkka-Pekka Petelius ja Elina Salo. Kuva: Villealfa Filmproductions Oy

Ainoan pääosa-Jussin hän pokkasi Jaakko Pakkasvirran elokuvasta Runoilija ja Muusa (1978).

Salo kertoi myöhemmin, miten vaikeaa oli näytellä Kauas pilvet karkaavat -elokuvassa kohtausta, jossa ravintoloitsija antaa henkilökunnalleen potkut. Se tuntui Salosta niin kauhealta.

Salo luonnehti Kaurismäen ohjausmetodeja samankaltaisiksi kuin Jarvalla. Kaurismäki loi Salon mukaan kuvauspaikalle sellaisen tunnelman, jossa ei tarvinnut näytellä.

Ilona Koponen (Kati Outinen) ja rouva Sjöholm, ravintola Dubrovnikin omistaja (Elina Salo). He istuvat pöydän ääressä.

Avaa kuvien katselu

Kati Outinen ja Elina Salo elokuvassa Kauas pilvet karkaavat (1996). Kuva: Marja-Leena Hukkanen / Sputnik OyEläkkeelle Pariisiin

Monien muiden suomalaisten näyttelijöiden tavoin Salo hankki elantonsa teatterista. Elokuvia tehtiin kesäisin. Salo työskenteli 1960-luvulla Intimiteatterissa, Radioteatterissa (Yle) sekä Lilla Teaternissa, josta tuli pitkäaikainen työpaikka.

Salo oli naimisissa vuosina 1963–1976 Pertti Maisalan kanssa, joka työskenteli muun muassa Peter von Baghin kuvaajana. Liitosta on tytär.

Jäätyään eläkkeelle 1990-luvun puolivälissä Salo asettui Pariisiin. Hänellä oli koti myös Sipoossa ja Helsingissä.

– Päätin jo 1950-luvulla, että kun pääsen eläkkeelle, tulen takaisin Pariisiin ja katson kaikki filmit jotka jäi silloin näkemättä, Salo muisteli Ylen ohjelmassa vuonna 1998.

Elina Salo L. Onervana katse sivulle kääntyneenä.

Avaa kuvien katselu

Jaakko Pakkasvirran elokuva Runoilija ja muusa toi Elina Salolle Jussi-palkinnon parhaasta naispääosasta vuonna 1979. Kuva: Jussi Aalto / Filmityö Oy