Puolustuksessa maajoukkuedebyytin tekee myös Ässien Rami Määttä, joka on raivannut askel kerrallaan tiensä pieniä minuutteja pelaavasta pakista EHT-pelaajaksi.
Neljän vuoden tauon jälkeen Leijonien takalinjoille palaa Sami Vatanen, joka tuli täksi kaudeksi pelaamaan Suomeen. Mikään tuore ilmestys Vatanen ei maajoukkueessa ole, sillä hänellä on palkintokaapissaan jo MM-kulta ja olympiakulta. Hän on myös yksi niistä harvoista Euroopassa pelaavista pelaajista, jotka voivat lunastaa paikan Leijonien olympiajoukkueesta.
Hyökkäyksessä ylivoimaisesti mielenkiintoisin nimi on ensimmäistä kertaa leijonapaidan päälleen pukeva JYPin Leevi Tukiainen, joka on pelannut käsittämättömän kovan alkukauden. Tukiaisesta, 25, on kuoriutunut maalipyssy, joka on heiluttanut verkkoa jo 16 kertaa. Lukemalla irtoaa Liigan maalipörssin kärkipaikka. Tasaisen vauhdin taulukolla Tukiainen tekisi tällä kaudella 53 maalia, mutta on totta kai selvää, että lapa jäähtyy jossain vaiheessa ainakin hetkellisesti. EHT-turnauksen aikana päästää näkemään, millaista tulosta Tukiainen pystyy tekemään kovissa kansainvälisissä otteluissa.
Kaksi debytanteista tulee SaiPasta, kun Leijonissa nähdään ensimmäistä kertaa Otto Kivenmäki ja Henri Nikkanen. Winnipeg Jets varasi Nikkasen vuoden 2019 NHL Draftissa neljännellä kierroksella, mutta vajaan kolmen Pohjois-Amerikassa vietetyn kauden aikana NHL-debyytti jäi tekemättä. Nikkanen hyppäsi Jetsin organisaatiosta SaiPaan kesken viime kauden ja pääsi osaksi lappeenrantalaisseuran sensaatiomaista kautta, joka päättyi SM-hopeaan. Tällä kaudella tulosta on tullut viime kautta paremmin. Työteliäs hyökkääjä on nakuttanut kauden ensimmäisellä kolmanneksella tehot 8+5=13.
Leijonien hyökkäyksestä löytyy ensimmäistä kertaa myös KalPan Benjamin Korhonen. Ylivieskalaislähtöinen hyökkääjä oli mukana vuonna 2021 alle 20-vuotiaiden MM-joukkueessa, mutta sittemmin häntä ei ole Suomen paidassa nähty. Hän on kerännyt alkukaudella 18 ottelussaan 3+7=10 tehopistettä. Korhonen on Leijonien EHT-kotiturnauksen ehkä yllättävin valinta. Muilta osin kokoonpanossa on varsin tuttuja nimiä myös aiemmilta vuosilta.
Viime viikolla julkaistuun kokoonpanoon on tullut kaksi muutosta ennen tänään alkavaa turnausta. EHC Klotenin hyökkääjä Petteri Puhakka korvaa SCL Tigersin Saku Mäenalasen ja KalPan hyökkääjä Juuso Mäenpää hyppää Leijonien matkaan Luleå HF:n Markus Nurmen tilalle. Mäenalanen on sivussa vamman ja Nurmi sairastumisen vuoksi.