SHANGHAI Valtavan neliapilan muotoisen messukeskuksen salissa numero 8 on kaksikerroksinen näyttelytila. US Soy -kyltti näkyy kauas ja ständi kiinnostaa monia messukävijöitä.
Täällä pitävät majaansa Yhdysvaltain soijafarmareiden ja soijanviejien etujärjestöt.
– Arvaa, mistä päin Yhdysvaltoja olen kotoisin, kysyy käsi ojossa vastaantuleva, rusettiin ja pikkutakkiin sonnustautunut mies.
– Iowasta? Arvaan, koska olen käynyt siellä tekemässä vuosia sitten juttua soijasta. Mies näyttelee naureskellen loukkaantunutta.
Andrew Moore viljelee soijaa sukutilallaan Georgian osavaltion pohjoisosassa isänsä ja setänsä kanssa. Niin on tehty vuodesta 1955 asti.
Moore on paitsi viljelijä myös soijantuottajien etujärjestön johtaja kotiosavaltiossaan. Nyt hän on tullut ensimmäistä kertaa Kiinaan Shanghain tuontimessuille myymään amerikkalaista soijapapua.

Avaa kuvien katselu
Soijafarmari Andrew Moore keskusteli vilkkaasti kiinalaisten messuvieraiden kanssa. Kuva: Olli-Pekka Sulasma/Yle
Mooren ajoitus on erinomainen.
Kiina on tällä viikolla purkanut rankaisutulleja, joita se oli asettanut yhdysvaltalaisille maataloustuotteille kauppasodan takia.
Taustalla on presidentti Donald Trumpin ja Kiinan presidentin Xi Jinpingin viimeviikkoinen ”minisopu”, joka on liennyttänyt Trumpin aloittamaa kauppasotaa.
Soijakauppa Yhdysvalloista Kiinaan oli käytännössä pysähtynyt tullien takia. Aiemmin Kiina oli Yhdysvaltain soijasadon suurin ostaja.
– On ollut jonkinasteista epävarmuutta, Moore muotoilee.
Katso, miten Moore arvioi amerikkalaisten soijanviljelijöiden taistelukestävyyttä kauppasodassa.
Kuvaus: Karsten Hohmann/YleKauppasota on vakaantumassa
Trumpin ja Jinpingin tapaaminen Etelä-Koreassa on herättänyt toiveita kauppasodan lientymisestä laajemminkin.
– Olemme nyt astumassa vakaampaan aikaan ainakin seuraaviksi 12 kuukaudeksi, arvioi Eric Zheng, bisnesverkosto AmCham Shanghain hallituksen puheenjohtaja.
Zheng perustelee ainakin vuoden kestävää vakautta sillä, että presidentit sopivat vastavuoroisista valtiovierailuista ensi vuodeksi.
Lisäksi Trump isännöi G20-maiden kokousta ensi vuonna Miamissa ja Xi APECin kokousta Shenzhenissä.
– Toivottavasti niissä riittää porkkanaa, jotta vierailujen ja kokousten tunnelma ei pilaannu, Zheng sanoo.

Avaa kuvien katselu
AmCham Shanghai -bisnesverkoston hallituksen johtaja Eric Zheng odottaa vakaampia aikoja kauppasodassa. Kuva: Olli-Pekka Sulasma/Yle
Zheng kuvaa nyt saavutettua vakautta taktiseksi, koska osapuolten välillä on iso liuta rakenteellisia ongelmia ratkaisematta. Tilanne voi vielä liikkua kumpaan suuntaan tahansa.
Kiina ja Yhdysvallat saavuttavat strategisen vakauden vasta, kun rakenteelliset ongelmat korjaantuvat esimerkiksi kauppataseessa.
– Siihen menee vielä pitkä aika, Zheng ennustaa.
Katso videolta, miten Zheng arvioi Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasuhdetta nyt.
Kuvaus: Karsten Hohmann/YleMaatalouskauppa virkosi heti
Shanghain tuontimessut järjestetään nyt kahdeksannen kerran. Lattiapinta-alasta suurin lohko on amerikkalaisilla eri puolilla kansallista messu- ja kongressikeskusta.

Avaa kuvien katselu
Shanghain tuontimessut levittäytyvät kahdeksaan näyttelyhalliin, jotka ovat pinta-alaltaan lähes 13 kertaa Helsingin Messukeskuksen kokoinen. Kuva: Alex Plaveveski/AOP
Avaa kuvien katselu

Avaa kuvien katselu

Avaa kuvien katselu

Avaa kuvien katselu
Etenkin maatalousalalla tavoitteena on saada takaisin jalansija, jonka yhdysvaltalaiset vientiyritykset menettivät viime kuukausien aikana.
– Kiina on ja pysyy merkittävänä markkina-alueena, ja siksi yritykset eivät haasteista huolimatta lähde, Eric Zheng arvioi kauppasodan jälkiä.
Koska tullit hinnoittelivat amerikkalaistuotteita ulos markkinoita ja Kiina löysi korvaavaa tuontia, asemat olisi nyt vallattava takaisin.
– Toivon, että pitkäaikaista vahinkoa ei ole aiheutunut, koska sopimuksiin on mahdollista palata, Zheng arvioi.
Kiina lähetti ensimmäiset tarjouspyynnöt viikon alussa liikkeelle sitten presidenttien tapaamisen.
Se haluaisi ostaa muun muassa amerikkalaista vehnää ensimmäisen kerran sitten viime vuoden lokakuun.
Logistiikkaketju on kuitenkin sen verran rikki, että kaupoista huolimatta amerikkalaiset tuskin voivat toimittaa tilattuja määriä tämän vuoden puolella.
Soijafarmari on toiveikas
Vaikka Kiina purki osan maataloustulleistaan, soijapapujen osalta voimassa on yhä 13 prosentin tullit.
Kesän ja syksyn aikana Kiina on korvannut amerikkalaisen soijan ostot kääntymällä Brasilian ja Argentiinan puoleen.
– Se on aina Yhdysvallat vastaan Brasilia, Moore hymähtää.
Hän kuitenkin muistuttaa soijan korjuun ja myynnin vuosikierrosta. Eteläisen pallonpuoliskon soija tulee markkinoille keväällä, kun taas amerikkalainen korjataan ja kaupataan syys-marraskuussa.
– Nyt on aika, jolloin Kiina tyypillisesti ostaa soijaa Yhdysvalloista, Moore sanoo.

Avaa kuvien katselu

Avaa kuvien katselu

Avaa kuvien katselu

Avaa kuvien katselu
Sovitun mukaisesti Kiinan pitäisi ostaa vielä tänä vuonna 12,5 miljoonaa tonnia amerikkalaista soijaa ja kolmena seuraavana vuonna 25 miljoonaa tonnia vuosittain.
– Soijapapujen kysyntä on täällä. Tämä on markkina, jolla haluamme olla läsnä, Moore sanoo.
Maanviljelijöiden rehun tarpeen ohella kiinalainen keskiluokka kasvaa. Se tarvitsee soijamaitonsa ja soijaöljynsä.
Maanviljelijä Andrew Moore haluaa olla toiveikas.
– Olemme toiveikkaita, että jokainen täyttää antamansa lupaukset, hän sanoo.