Written by Niko Jutila on 07.11.2025 12.52.
Elina Salo elokuvan Tähtisumua (1961) mainoskuvassa. Kuva: KAVI
Elina Salo, yksi viimeisistä suomalaisista filmitähdistä, on kuollut 89-vuotiaana. Hän oli syntynyt Espoossa 9. maaliskuuta 1936 maanviljelijäpariskunta Ossi ja Aino Salon perheeseen ja kastettu Aino Elinaksi.
Elina Salon äidin (o. s. Kivenlahti) isä oli pankinjohtaja Anders Wiksten, joka omisti elämänsä viimeiset vuosikymmenet Oittaan kartanon ja sen yli 235 hehtaarin maa-alueet. Wiksten kuoli pari kuukautta tyttärentyttärensä syntymän jälkeen.
Elina Salo kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1955 ja opiskeli sen jälkeen Suomen teatterikoulussa, josta kolme vuotta myöhemmin valmistuessaan hän oli jo koko kansalle tuttu elokuvanäyttelijä.
Ensimmäisen elokuvaroolinsa Salo näytteli Veikko Itkosen ohjaamassa komediassa Tyttö tuli taloon (1956), joka kuvattiin vuonna 1955. Rooli oli pieni, mutta vuonna 1956 Salo sai jo toisen naispääosan, kun Aarne Tarkas valitsi hänet Leena Häkisen vastanäyttelijäksi elokuvaansa Rintamalotta (1956).
»Tämä nuori teatterikoululainen oli yllättävän eloisa ja ilmehikäs ensimmäisessä osassaan. Jopa löysi Tarkas sopivan tytön. Siitä neitosesta puhutaan vielä paljon, jos oikeilla jäljillä pysyy», Salon roolisuoritusta arvioi Elokuva-aitassa päätoimittaja Valma Kivitie.
Pian rooleja löytyi myös Suomen Filmiteollisuuden tuotannoista. Seuraavat pääosansa Elina Salo näytteli Maunu Kurkvaaran Patarouvassa (1959) ja T. J. Särkän ohjaamassa, sarjassaan viimeiseksi jääneessä elokuvassa Taas tapaamme Suomisen perheen (1959). Särkän elokuvassa miespääosaa näytteli Lasse Pöysti, joka teki Salon kanssa seuraavana vuonna itsensä ohjaaman komedian Justus järjestää kaiken (1960).
Matti Kassilan ohjaamassa mestariteoksessa Komisario Palmun erehdys (1960) Elina Salo näytteli keskenkasvuista hienostoneiti Airi Rykämöä. Elokuvan jatko-osassa Kaasua, komisario Palmu! (1961) rooli oli päinvastainen, kun hänet nähtiin rouva Skrofin kasvattityttärenä kovia kokeneena Kirstinä.
Elina Salo elokuvan Työmiehen päiväkirja (1967) mainoskuvassa. Kuva: KAVI / Risto Jarva -seura
Yhteistyö Rintamalotan ohjanneen Aarne Tarkaksen kanssa jatkui mm. komediaklassikolla Älä nuolase (1962) ja länkkärillä Villin Pohjolan salattu laakso (1963).
Suomalaisen elokuvateollisuuden kuoleman jälkeen Elina Salo oli yksi harvoista tähtinäyttelijöistä, joka sekä kelpasi että suostui näyttelemään niin sanotuissa uuden aallon elokuvissa.
Kaitaelokuvia tehnyt Risto Jarva ja Ylioppilasteatterin johtaja Jaakko Pakkasvirta saivat Salon esikoiselokuvansa Yö vai päivä (1962) pääosaan.
Vuonna 1963 Salo meni naimisiin Yö vai päivä -elokuvan toisen kuvaajan Pertti Maisalan kanssa ja sai ainoan lapsensa seuraavana vuonna. Pariskunta erosi myöhemmin.
Leikkaaja Ossi Skurnik niin ikään hyödynsi nuoren naisnäyttelijän nimeä ja osaamista esikoisohjauksessaan Tie pimeään (1963), ja elokuva-alan monitoimimies Aito Mäkinen hänkin sai ohjata Saloa esikoispitkässään Vaaksa vaaraa (1965).
Soolouralle lähdettyään Risto Jarva valitsi Salon näyttelemään toista pääroolia Työmiehen päiväkirjassa (1967), joka on nk. yhteiskunnallisesti valveutunut draamaelokuva työläispariskunnan avioliitosta. Vastanäyttelijänä oli järvenpääläinen taidemaalari Paul Osipow, jolla ei ollut aiempaa näyttelijäkokemusta.
Elina Salo L. Onervana ja Esko Salminen Eino Leinona elokuvan Runoilija ja muusa (1978) mainoskuvassa. Kuva: Jussi Aalto (KAVI)
Vuoden 1970 jälkeen valkokangasroolit jäivät kokonaan vuosiksi, kunnes Salo palasi valkokankaalle näyttävästi runoilija L. Onervan roolissa Jaakko Pakkasvirran suurelokuvassa Runoilija ja muusa (1978). 42-vuotias, jo yli kaksikymmenvuotisen elokuvauran tehnyt Elina Salo voitti L. Onervan roolista uransa ensimmäisen Jussi-palkinnon, mutta siitä huolimatta se jäi hänen viimeiseksi pääosakseen valkokangaselokuvassa.
Uusi nousu alkoi 1980-luvun loppupuolella yhteistyöllä Aki Kaurismäen kanssa. Kaikkiaan seitsemässä Kaurismäen ohjaustyössä näytellyt Salo oli mukana mm. elokuvissa Tulitikkutehtaan tyttä (1990), Kauas pilvet karkaavat (1996) ja Le Havre (2011), joista kaikista hänet palkittiin sivuosa-Jussilla. Elämäntyö-Jussin Salo sai vuonna 2012.
1990-luvun alussa Elina Salon ääni tuli tutuksi kaikille valtakunnan lapsille Muumilaakson tarinoita -piirrossarjan Pikku Myynä. Elokuvan ja television lisäksi hän näytteli myös Radioteatterissa sekä lavateattereissa.