Seppo Taalasmaan ikimuistoisesta roolista tunnettu Salkkarit-tähti on törkeiden nettiväitteiden kohteena.

Näyttelijälegenda Jarmo Koski on pöyristynyt. PASI LIESIMAA

Salatut elämät -sarjan ikonisena Seppo Taalasmaana tunnetusta näyttelijästä Jarmo Koskesta, 74, leviää netissä törkeä väite. Valeuutisen mukaan näyttelijä olisi kuollut, mikä ei pidä paikkaansa.

Täysissä sielun ja ruumiin voimissa oleva näyttelijä on itsekin ehtinyt kuulla uutisen ja lataa Iltalehdelle asiasta suorat sanat puhelimessa. Koski pitää tällaista poskettomana, järjettömänä, lainvastaisena ja paskamaisena.

– En ymmärrä, mikä sairas ihminen menee tuollaista tekemään, hän lataa.

Kosken tytär oli kuullut asiasta ja soittanut äidilleen tarkistaakseen, ettei asiassa ole perää. Sen kummempaa pelästymistä ei onneksi ehtinyt tapahtua. Isä ja tytär olivat juuri eilen tavanneetkin. Mutta suuttunut näyttelijälegenda on, sillä hän pitää tätä todella inhottavana.

– Olen äärimmäisen pöyristynyt, hän alleviivaa.

Maailmalla tämäntyyppiset valekuolinuutiset julkisuuden henkilöistä eivät ole vieras ilmiö. Koski ei tällaisen kohteeksi joutumista pidä todellakaan kunniana vaan yksinomaan inhottavana.

– Sano minun sanoneen, että se on sairasta ja kieroutunutta ja vastenmielistä toimintaa, Koski jyrähtää.

Salatut elämät -sarjan alkuperäisestä näyttelijäkaartista tuttu pitkän linjan näyttelijä tunnetaan myös esimerkiksi monipuolisena ääninäyttelijänä. Koski on ollut noin vuosikymmenen verran virallisesti eläkkeellä, mutta ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan, vaan tehnyt vierailuita näyttelijänä ja ääninäyttelijänä.