Yle ei jatka enää johdon tulospalkkioiden ja muun henkilökunnan kannustepalkkioiden jäädytystä.

Lokakuussa Ylen toimitusjohtajana aloittanut Marit af Björkesten voi alkaa saada tulospalkkiota vuodesta 2027 lähtien. Outi Järvinen

Yleisradion johto joutui luopumaan bonuksistaan vuosilta 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Jäädytys koski myös muun henkilökunnan kannustepalkkioita.

Nyt tulospalkkioita aletaan jälleen maksaa voimassa olevan Ylen palkitsemispolitiikan mukaisesti.

Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen.

Mitä tulospalkkioihin palaaminen käytännössä tarkoittaa? Esimerkiksi Ylen toimitusjohtajan osalta vuosittaisen tulospalkkion maksimi on enintään 15 % toimitusjohtajan kiinteästä vuosipalkasta.

Apunen on aiemmin vahvistanut Iltalehdelle, että uuden toimitusjohtajan kuukausipalkka on 26 000 euroa. Marit af Björkestenin vuositulot lienevät siis reilut 312 000 euroa, josta maksimibonus 15 prosenttia tästä summasta laskettuna olisi noin 47 000 euroa.

Edellisen päätoimittajan Merja Ylä-Anttilan kuukausi- ja vuositulot vuositulot olivat jonkin verran korkeammat kuin af Björkestenillä ja esimerkiksi vuonna 2023 hänelle herui tulospalkkiota 21 528 euroa ja vuonna 2024 yli 27 000 euroa. Jonakin vuonna Ylä-Anttila ylsi myös yli 40 000 euron tulospalkkioon.

Ylen muun johtoryhmän palkitsemisessa noudatetaan samoja periaatteita kuin toimitusjohtajan kohdalla.

Toimitusjohtajan ja muun johtoryhmän käytössä aiemmin ollutta autoa ei palauteta.

– Toimitusjohtajan ja muidenkin käytössä ollut auto on myyty ja kuljettaja eläkkeellä, Apunen toteaa Iltalehdelle.

Päätös viime viikolla

Iltalehti ei tänään tavoittanut Apusta langanpäähän, mutta sai vastauksia tekstiviestitse.

Apusen mukaan Ylen hallitus päätti viime viikolla, ettei palkitsemisjärjestelmien jäädytystä jatketa.

Hän painottaa, että palkkiot jäädytettiin vuonna 2024 kahdeksi vuodeksi osana kululeikkausten suunnitelmaa ja tämän mukaan on menty ja näin ollen kyse ei Apusen mukaan ole uudesta tai äkkinäisestä asiasta.

Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Outi Järvinen

Viime viikon päätös oli siis Apusen mukaan käytännössä se, että palkkioissa toimitaan Ylen alkuperäisen kululeikkausten suunnitelman mukaan.

– Siinä todettiin, että kannusteet jäädytetään väliaikaisesti niin, että vuosille 2024 ja 2025 asetetuista tavoitteista niitä ei makseta. Tämä oli siis yksi osa laajasta säästöpaketista, johon kuului suuri määrä asioita. Suunnitelma on kaikkinensa toteutunut asiallisesti, joten tässäkin voitiin edetä aiotulla tavalla, Apunen kuittaa tulos- ja kannustepalkkioiden vapauttamisen.

Hän lisää, että palkkiojärjestelmä on osa yhtiön palkitsemisen kokonaisuutta ja noudattaa valtion omistajaohjauksen linjauksia.

– Tarkoitus on varmistaa, että Yle pysyy kilpailukykyisenä työnantajana sekä johdon että henkilöstön osalta.

Säästöä syntyi miljoonatasolla

Johtoryhmän ohella tulospalkkioiden piirissä on myös päälliköitä. Ylen vuosikertomuksen 2024 mukaan muilla kuin johtoryhmän jäsenillä vuosittaisen tulospalkkion maksimi on kahdeksan prosenttia vuosipalkasta.

Paljonko Ylelle on kertynyt säästöjä jäädytyksestä? Sitä voi laskea seuraavien lukujen perusteella.

Vuonna 2024 Yle maksoi tulospalkkioita vuodelle 2023 asetettujen tavoitteiden toteutumisen perusteella silloiselle toimitusjohtajalle Merja Ylä-Anttilalle 27 125 euroa ja muulle johtoryhmälle 187 495 euroa.

Muille kuin johtoryhmän jäsenille tulospalkkioita vuonna 2024 maksettiin 1 214 975 euroa. Yhteensä sitä sai 246 henkilöä vuodelle 2023 asetettujen tavoitteiden perusteella.

Tulospalkkioita tilille vasta 2027

Ylellä on siis myös kannustepalkkioita, jotka koskevat koko muuta henkilökuntaa paitsi johtoa ja näiden jäädytys puretaan nyt myös.

– Kannustepalkkiot maksetaan aina hiukan nopeammin, joten niitä voi saada jo ensi vuonna. Tulospalkkiot vuodelle 2026 asetetuista tavoitteista maksetaan vuonna 2027, Apunen kertoo.

Koko muun Ylen henkilöstö osalta kannustepalkkioita on maksettu erinomaisista suorituksista, jotka edistävät yhtiön strategisten tavoitteiden saavuttamista.

Vuosikertomuksen mukaan kannustepalkkio on suuruudeltaan vähintään 500 euroa ja enintään 4 prosenttia vuosipalkasta.

Vuodelle 2024 asetetuista tavoitteista Yle maksoi kannustepalkkioita yhteensä 835 733 euroa. Yhden tai useamman kannustepalkkion sai vuoden 2024 tavoitteista 1 068 yleläistä.

Maksettujen tulos- ja kannustepalkkioiden yhteenlaskettu osuus oli 1,1 prosenttia yhtiön koko palkkasummasta.

Kun Yle osana yhtiön kustannussäästöohjelmaa ei maksanut vuoden 2024 viimeisellä kierroksella kannustepalkkioita kannustepalkitsemisen piirissä oleville, syntynyt säästö oli yhtiölle noin 700 000 euroa.

Vuoden 2024 osalta kannustepalkkiojärjestelmän jäädytyksestä syntyvän säästön arvioitiin oleva 1,7 miljoonaa euroa.