Käärijä alias Jere Pöyhönen on mukana Vain elämää -ohjelmassa.7.11.2025 klo 7:15
Käärijä, kuva: Suomi24 Viihde
Muusikko, artisti, lauluntekijä Jere Pöyhönen alias Käärijä on yksi viime vuosien menestyneimmistä suomalaisista artisteista kotimaassa ja ulkomailla. Käärijällä on mennyt lujaa Suomessa ja Euroopassa sen jälkeen, kun hän tuli toiseksi Euroviisuissa Cha Cha Cha -kappaleella.
Käärijä antoi haastattelun Suomi24 Viihteelle Vain elämää -tiimoilta.
Ohjelmassa artistit versioivat toistensa kappaleita ja esittävät ne intiimissä tilassa navetan yläkerrassa. Minkälainen oli hetki ennen sitä omaa vetoa ja vedon aikana Vain elämää -leirillä?
-Tosi jännittynyt. Että pakko sanoa, että vaikka itsekin on esiintynyt paljon erikokoisille yleisöille ja mitä tahansa. Yleensä en ole hirveän jännittäjä-tyyppi. Aina vähän jännittää se kuuluu asiaan. Mutta tuo oli jopa semmoinen, että vähän pelotti välillä.
Käärijä jatkaa Suomi24 Viihteelle:
-Siinä ollaan semmoisen paikan edessä, että sä vedät toisen biisin ja siitä on halunnut tehdä version, että se toinen, joka on se alkuperäistekijä, tykkäisi siitä biisistä.
Pelle Miljoonan päivänä Käärijä kutsui Vain elämää -pöydän ääreen isänsä sekä bändiläisten isät ja Häärijän. Kuvassa keskellä Käärijä, Mikko-isä ja Pelle Miljoona, taustalla bändiläiset ja Häärijä isiensä kanssa. Kuva: Petri Aho, Nelonen
Käärijä valottaa biisien versiointiaan:
-Se oli se lähtökohta, että kunhan hän tykkää tästä, niin mä oon onnistunut ja sit jos joku muukin tykkää, niin sit se on plussaa. Että kyllä se oli aika jännittävä kokemus.
Miten se jännitys sulla näkyi?
-Mä en tiedä näkyykö kuvissa tai tai telkkarissa sitä, mut kyllä mulla tietyt tärinät tulee. Ei kaikkien biisien osalta, mutta muutama biisi oli silleen, että ihan jopa alkoi tärisemään. Se kertoo mulle, että ollaan jonkun semmoisen äärellä, mikä merkitsee ja mikä on oikeasti tärkeää, Käärijä avaa Suomi24 Viihteelle.
Lauri Haav, Johannes Brotherus, Jonna Tervomaa, Pelle Miljoona, Käärijä, VIIVI, Mikki Kauste ja Vesta ovat Vain elämää -ohjelmassa 2025. Kuva: Nelonen
Mitä tapahtui, kun kamerat lähti pois illalla?
-Välillä paineltiin suoraan nukkumaan, yleensä otettiin ehkä hetki happea. Siellä oli kiva aula, niin siinä porukan kanssa vielä naureskeltiin ja kyllä kaikki aika sumussa tumussa oli niin sanotusti, Käärijä paljastaa artistien väsymystilasta.
Vantaalainen artisti avaa Vain elämää -kokemuksen kokonaisvaltaisuutta:
-On fyysinen kokemus: seiskalta herätys ja sitten painat siitä yhteen asti yöllä. Kyllä siinä aika paljon saa aivot tehdä töitä ja kroppa. Kyllä siinä kaikki oli aika poikki. Hyvin tuettiin toisia ja ja kaikille annettiin tietty rauha. Kaikki selviydyttiin, vaikka ei tuo mikään Selviytyjät-ohjelma ole. On se omanlainen, kun siellä käydään eri tunneskaaloja läpi ja kaikilla on omat elämänvaiheet menossa, Käärijä pohtii.
Vain elämää Ruutu ja Nelonen pe klo 20.
Seuraavan viikon jakso on nähtävillä Ruutu+-palvelussa jo viikkoa etukäteen.
Katso tv-ohjelma-ajat Telsu.fi
Suomi24 Viihde