Tiangong-avaruusasemalla työskentelevät taikonautit ovat ottaneet käyttöön kokkaukseen tarkoitetun uunin. Ruokaan panostamisen uskotaan ylläpitävän miehistön positiivista mielialaa. 

Kiinan taikonautit ovat käyttäneet upouutta uunia ruoan valmistamiseen. 

Tiangong-aseman miehistö kiinnitti kanansiipiä erikoisvalmisteiseen grillihäkkiin ja paistoi ne pienellä, seinässä olevalla uunilla. Lisäksi kiinalaiset paistoivat pippuripihvejä.

Nanjingin ilmailu- ja avaruustekniikan yliopistossa työskentelevän Kang Guohuan mukaan lämpimien aterioiden kaltaiset mukavuudet ovat tärkeitä miehistön positiivisen mielentilan ylläpitämisessä. 

Kerta ei ole ensimmäinen, kun kiertoradalla kokataan uunin avulla. Jo vuonna 2019 Nasan astronautit paistoivat keksejä avaruudessa. Toisin kuin yhdysvaltalaisten testaama prototyyppi, kiinalaisten nyt käyttämä uuni on tarkoitettu pysyväksi osaksi avaruusasemaa. 

Nasan aiemmin tekemä testi osoitti, että keksien paistaminen kestää painottomuudessa pidempään kuin maan päällä. Siivet kuitenkin valmistuivat kohtalaisen nopeasti, sillä ihanteellinen paistoaika oli 28 minuuttia. 

Aiheesta lisää Space Daily (englanniksi)