Muutokset ovat pääosin pieniä ja koskevat vain tiettyjä perhekokoja. Muissa kunnissa rajat säilyvät ennallaan. Muutokset tulevat voimaan ensi vuoden alussa.

Avaa kuvien katselu
Lain mukaan kuntakohtaiset hyväksyttävien asumismenojen rajat perustoimeentulotuessa tarkistetaan vähintään kerran vuodessa valtioneuvoston asetuksen mukaisesti. Kuva: Aalto Puutio / Yle
Toimeentulotuessa hyväksyttäviin asumiskustannusten rajoihin on tulossa muutoksia.
Joidenkin perhekokojen ylärajoihin tulisi ehdotuksen mukaan korotuksia 17 kunnassa tai kaupungissa. Muilla paikkakunnilla ylärajat pysyvät ennallaan.
Muutos perustuu ensi vuoden asumisnormeiksi säädettyyn valtioneuvoston asetukseen. Asiasta tiedottaa sosiaali- ja terveysministeriö.
Yle vertasi asetuksen liitteessä olevia uusia rajoja vuoden 2025 rajoihin. Muutoksia hyväksyttäviin asumismenoihin tulee seuraavissa kunnissa:
Ii, Joensuu, Kaarina, Kangasala, Kirkkonummi, Kokkola, Kuusamo, Lapinlahti, Lempäälä, Lieto, Naantali, Oulu, Pirkkala, Porvoo, Pudasjärvi, Turku ja Ylivieska.
Esimerkiksi Joensuussa kahden hengen perheellä suurimmat hyväksyttävät asumiskustannukset nousevat 648 eurosta 667 euroon. Muun kokoisissa perheissä rajat pysyvät ennallaan.
Turussa korotus koskee vain yksinasuvia, joiden yläraja nousee 540 eurosta 556 euroon. Oulussa puolestaan kolmen hengen perheen yläraja kohoaa 748 eurosta 770 euroon.
Kelan sivuilla on mahdollisuus tarkistaa oman kunnan nykyiset enimmäisrajat tekemällä haun kunnan nimellä. Vuoden 2026 rajat löytyvät asetuksen liitteestä.

Avaa kuvien katselu
Jos asumismenot ylittävät kuntakohtaisen ylärajan, ylittävää osaa ei enää oteta huomioon toimeentulotuessa. Aiemmin Kela on voinut korvata asumismenot toimeentulotuessa kokonaan, jos ne ovat ylittäneet kuntakohtaisen enimmäisrajan ”vähäisellä määrällä”. Kuva: Kristiina Lehto / YleHallitus on kiristänyt toimeentulotukea – uusia kiristyksiä luvassa
Vuoden 2024 huhtikuussa voimaan tullut lakimuutos kiristi perustoimeentulotuessa korvattavien asumismenojen ehtoja.
Jos vuokralaisen asumiskustannukset ylittivät ylärajan eikä hänellä ollut laissa määriteltyä erityistä perustetta asua kalliimmassa asunnossa, Kela alkoi ohjata toimeentulotuen hakijaa etsimään edullisempaa asuntoa.
Kela ei kuitenkaan vaatinut poismuuttoa nykyisestä asunnosta, mutta jatkossa ylimenevä osuus oli vuokralaisen maksettava itse.
Samalla myös yleistä asumistukea leikattiin.
Nyt Petteri Orpon (kok.) hallitus on tekemässä toimeentulotukeen mittavia uusia kiristyksiä. Niiden pitäisi astua voimaan ensi vuoden helmikuussa.
Sosiaali- ja terveysministeriön arvioiden mukaan toimeentulotuen uudistus heikentää monen tilannetta entisestään.