Suomalaisista elokuvista kansainvälisesti arvostetuimpia ovat dokumenttielokuvat, koska parhaimmissa niistä yksilön elämä osataan kytkeä yleisempiin teemoihin niin, että yhdestä ihmiskohtalosta tulee luontevasti osa historiaa.
Nina Forsmanin ja Sakari Suurosen yhdessä käsikirjoittama ja ohjaama dokumenttielokuva Lentävä kuolema on juuri sellainen elokuva, jossa yksittäiset kohtalot nähdään osana suurempaa kokonaisuutta. Elokuva kertoo maailman vanhimmasta ja edelleen tappavimmasta pandemiasta, jonka aiheuttaja on keuhkotauti tuberkuloosi.
On yleistä erehtyä pitämään tuberkuloosia historiaan kadonneena tautina. Sairaus on vieläkin globaalisti merkittävä terveysongelma. Vaikka tauti kesktityy Aasian ja Afrikan maihin, esiintyy sitä vielä Suomessakin.
* *
Kuin muistomerkkeinä menneisyydestä Suomessa on vieläkin eri puolille maata tuberkuloosin yleisyyden ja vaarallisuuden takia rakennettuja keuhkoparantoloita, joissa kuntoutettiin tuberkuloositoipilaita tai vain lievästi keuhkotautisia sopivan ravinnon, ulkoilun, levon ja erityisesti raittiin ilman avulla.
Kuuluisin parantolarakennuksista on Alvar Aallon suunnittelema Paimion parantola. Vielä 1930-luvulla tuberkuloosi tappoi lähes 10 000 suomalaista vuodessa. Yleinen hoitomuoto parantoloissa oli oleskelu isoilla ulkoilmaparvekkeilla, joilla potilaat makailivat leposängyillä kuin olisivat olleet valtamerilaivan kannella.
Lentävä kuolema -elokuvan tekijät ovat hyödyntäneet Suomalaisen kirjallisuuden seuran SKS:n 1970-luvulla tallentamia haastatteluita, joissa muutamat potilaat kertovat arjesta parantoloissa.
Elokuva käyttää kuvituskuvina otteita niin valistus- kuin draamaelokuvista. Tuberkuloosilla oli maine kauheana tautina ja syystä: hoitamattomana se saattoi tuhota keuhkoja ja keskushermostoa. Hengitysteitse pienten pisaroiden välityksellä levinnyt tauti on niin vaarallinen, että tautia kantavia potilaita eristettiin pitkiksi ajoiksi sairaaloihin ja parantoloihin kunnes heidän katsottiin tervehtyneen.
Keuhkoparantoloita rakennettiin tyypillisesti mäntykangasmetsien läheisyyteen, silllä mäntyjen uskottiin parantavan ilman laatua. Kuva: Filmimaa Oy
* *
Elokuvassa kerrotaan muun muassa elämästä parantoloissa, joihin organisoitu toiminta muistuttaa sodanaikaisten viihdytyskiertuiden ohjelmanumeroita.
Oli seurustelua miesten ja naisten välillä ja suhteitakin syntyi. Monet häpeilivät sairastamistaan ja leikkausten jälkiä, vaikka olisivat parantuneetkin.
Lentävän kuoleman suurin ansio on, että se tekee ymmärrettäväksi, miten pelätty ja levinnyt tauti oli.
Elokuva on komeasti kuvattu. Arkistomateriaalin ja uuden materiaalin yhdistely on oivaltavaa. Elokuva on kuvaaja Jarkko T. Laineen toinen suurtyö tänä vuonna. Edellinen oli John Websterin ohjaama Palava maa (lue arvio).
Antti Selkokari