Ensitreffit alttarilla -ohjelman uusin kausi on kirvoittanut erityisen tylyä palautetta yhtä avioliittoon astunutta kohtaan.
Kolme avioliiton solminutta paria oli suurten päätösten edessä Ensitreffit alttarilla -ohjelman toiseksi viimeisessä jaksossa, joka on jo nähtävissä MTV Katsomo+ -suoratoistopalvelussa.
Yksi tämän kauden Ensitreffit-pareista erosi jo kesken kuvausten, kun asiantuntijat vihelsivät Julian ja Artun suhteen poikki.
Sosiaalisessa mediassa ohjelma on tänä syksynä kirvoittanut laajasti keskustelua, mutta poikkeuksellisen tylyä palautetta on saanut tamperelainen Elisa, 40.
Elisan ja espoolaisen Matin, 40, suhde ajautui sivuraiteille heti häämatkalla, kun Elisa halusi Matilta läheisyyttä, jota tämä ei ollut valmis antamaan.
Jaksossa Elisa pohtii, olisiko Matti ollut enemmän oma itsensä, jos parin välille ei olisi syntynyt ongelmaa kosketuksen puutteesta. Toisaalta Matti myös sanoi Elisalle, että hän pystyi olemaan oma itsensä.

Elisan käytös herättää katsojissa kovia tunteita. Kuva: MTV
– Se, mitä olen nähnyt, ei se olisi mua kiinnostanut, vaikka seksi olisi ollut kuinka upeaa, Elisa täräyttää.
Lopulta suhde ei päässyt edes alkamaan, ja parin matka jatkuu erikseen.
Vauva.fi-sivustolla Elisa on saanut osakseen rankkaa arvostelua.
– Elisa on ehkä tylyin ihminen Ensitreffit alttarilla -historiassa… Mutta oikeasti Elisa, olisiko syytä joskus vilkaista peiliin.
– Elisa pilaa meidän kaikkien aikuisten sinkkunaisten maineen. Hän ei edusta meitä. Tunnen lukuisia fiksuja, ajattelevia ja empaattisia sekä kauniita naisia, jotka eivät todellakaan ole noin aggressiivisia. Älkää hyvät miehet vetäkö johtopäätöksiä yhden naisen käytöksestä.
Myös sosiaalisen median viestisovelluksessa Jodelissa Elisan käytös huomioitiin.
– Kun hän ei saanut heti läheisyyttä ja seksuaalista yhteyttä Mattiin, niin paiskasi hanskat tiskiin.
– Mulla on jotenkin tosi hämmentynyt olo, koska tiedän Elisan, ja mulle ei ole hänestä ikinä jäänyt tuollainen kuva, millaisena hän nyt tv:ssä näyttäytyy.
Elisan käytökseen ohjelmassa on löytynyt myös muita näkökulmia.
– Mielenkiintoista olisi tietää, miten hän on ohjelman katsomisen kokenut. Luulisi tulevan kipakkaa ja itseään puolustavaa kommenttia, vauva.fi:ssä kirjoitettiin.
– Olisi hyvä, jos Elisa voisi ottaa kokemuksesta opikseen ja kehittää itseään, toivottiin Jodelissa.

Ohjelman 12. kauden asiantuntijoita ovat seksuaaliterapeutti ja sosiaalisen median moniosaaja Joonas Pesonen, ratkaisukeskeisen psykoterapian maisteri ja pariterapeutti Hanna Myllymaa sekä psykologi Iida Mäkikallio (oik.). Kuva: MTV
Ensitreffit alttarilla on edennyt jo 12. kaudelleen.
Myös itse ohjelmaa on kommentoitu somessa.
– Aiemminhan pariskunnat muuttivat heti häämatkan jälkeen jommankumman asuntoon, nyt siitäkin on luovuttu ja hyvin satunnaisesti tapaavat, vauva.fi:ssä hämmästeltiin.
– Tuntuu, että tässä kaudessa ei ole mitään lihaa luiden ympärillä. Edellisillä kausilla osallistujat ovat kuvanneet paljon enemmän materiaalia niin yksin kuin yhdessä, ja ainakin jollain kaudella kaikki parit puhuivat ihan suoraan seksistä ja läheisyydestä, Jodelissa verrattiin.
Ensitreffit alttarilla torstaisin MTV3-kanavalla & MTV Katsomossa.