Suomen kieltenopettajien liitto SUKOLin mukaan tämän vuoden palkinnon saaja oli helppo valita.

Kolme tyylikkäästi pukeutunutta henkilöä poseeraa sisätiloissa. Taustalla näkyy värikäs seinätaideteos ja modernia sisustusta.

Avaa kuvien katselu

”Vaikka joku asia tuntuu hävettävältä, niin ei sitä tarvitse hävetä. Ensisijaisesti ihmiset haluavat ymmärtää toisiaan, se on hyvä muistaa.”, KAJ rohkaisee suomenkielisiä nuoria puhumaan ruotsia SUKOLin palkintotiedotteessa. Kuvituskuva lokakuulta. Kuva: Kristofer Andersson / Yle

Suomen kieltenopettajat on palkinnut vöyriläislähtöisen KAJ:n Vuoden kieliteko -palkinnolla. Kieltenopettajien yhdistys jakaa palkinnon vuosittan. Sen mukaan tänä vuonna valinta oli helppo.

– KAJ-yhtyeen menestys Euroviisuissa on nostanut suomenruotsalaisuutta Suomen, Ruotsin ja koko maailman tietoisuuteen. Se on tuonut maamme kaksikielisyyttä esiin positiivisesti ja iloisesti ja lisännyt kiinnostusta ruotsin kieltä ja sen murteita kohtaan, SUKOL ry:n tiedotteessa perustellaan palkinnon saajaa.

KAJ eli Kevin Holmström, Axel Åhman ja Jakob Norrgård edustivat tämän vuoden euroviisuissa Ruotsia.

Kieltenopettajien mukaan yhtye ja sen euroviisukappale Bara bada bastu on tuonut ruotsin kielen ja suomenruotsalaisuuden lasten ja nuorten elämään. Kappaletta on soitettu kouluissa, sitä on laulettu ja sen tahtiin on tanssittu.

Tunnustukseen liittyy 2000 euron rahapalkinto, jonka lahjoittaa Otavan Kirjasäätiö.