Oulun käräjäoikeus katsoi kyseessä olleen ennemminkin avunpyynnön kuin väkivaltarikoksen valmistelun.


Nuori nainen kertoi verkossa halustaan hyökätä satunnaisen ihmisen kimppuun Oulun keskustassa. Kuvituskuva. Jussi Korhonen
22-vuotias oululaisnainen kiipesi kerrostalon katolle heittelemään kiviä. Poliisin kiinniotosta käynnistyi rikostutkinta, joka johti lopulta vakavaan syytteeseen.
Nuorelle naiselle vaadittiin rangaistusta muun muassa törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta.
Syyttäjän mukaan nainen puhui kuukausien ajan tahdostaan tappaa tai vahingoittaa muita ihmisiä.
Nainen sanoi toistuvasti haluavansa puukottaa ihmisiä muun muassa kauppakeskus Valkeassa. Oulun keskustassa sijaitsevassa kauppakeskuksessa tapahtui viime vuonna kaksi vastaavaa väkivallantekoa.
Nuoren naisen vointi oli huolettanut hänen tuttaviaan jo pitkän aikaa. Huoli oli herännyt myös Sekaisin-chatin työntekijällä. Naisen puheista ja kirjoituksista soitettiin useita huolestuneita puheluita myös hätäkeskukseen.
Nainen oli muun muassa kertonut piilottaneensa tekoa varten puukon Oulun keskustaan. Hän oli myös kirjoittanut verkon keskusteluryhmään:
– Mitä pitäisi tehdä, jos oot suunnitellut hyökkääväsi ihmisjoukkoon puukon kanssa ja ketään ei kiinnosta, lähenkö nyt vai heti.
Kun naista kehotettiin hakeutumaan päivystykseen, hän vastasi, ettei ole aiemminkaan saanut sieltä apua.
Reilu viikko ennen kiinniottoa nainen lähestyi nelihenkistä seuruetta Kaijonharjun kaupunginosassa sijaitsevalla terassilla.
Hän kohotti teräaseensa seuruetta kohti ja kysyi:
– Kuka haluaa puukosta?
Sitten hän puhkoi yhden miehistä polkupyörän renkaan.
Avunpyyntö, ei todellinen uhka
Oulun käräjäoikeuden antama tuomio on lainvoimainen. Jussi Korhonen
Oulun käräjäoikeus käsitteli syytteitä lokakuussa. Se hylkäsi syytteen törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta.
Käräjäoikeus katsoi, että nainen olisi voinut toteuttaa väkivaltarikoksen, jota oli väitetysti valmistellut, mutta kuitenkin luopui suunnitelmastaan vapaaehtoisesti.
Se, että nainen oli useaan otteeseen ilmoittanut ”niin sanotuista pahoista aikeistaan” verkossa – vieläpä omalla nimellään – puhui oikeuden mukaan sitä vastaan, että hän olisi tosiasiassa valmistellut tekoa.
Oikeus arvioi, että naisen kirjoituksissa oli ennemminkin kyse avunpyynnöstä eikä siitä, että hänellä olisi ollut aito halu vahingoittaa toisia.
Käräjäoikeus hylkäsi myös syytteen pahoinpitelyn yrityksestä liittyen kivien heittelemiseen katolta. Käräjäoikeus katsoi tässäkin asiassa jääneen näyttämättä, että naisen tarkoitus olisi ollut toisen vahingoittaminen.
Käräjäoikeus tuomitsi 22-vuotiaan naisen neljästä laittomasta uhkauksesta, lievästä vahingonteosta sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta.
Yhteinen rangaistus teoista on viisi kuukautta ehdollista vankeutta kahden vuoden koeajalla. Tuomio on lainvoimainen.
Nainen oli rikostutkinnan aikana vangittuna käräjäoikeuden istuntoon saakka. Ratkaisun perusteella hän on ainakin tutkintavankeuden aikana saanut apua mielenterveyden ongelmiinsa.