Kilpailunjohtaja rankaisi Katsutaa.

Takamoto Katsutan lauantai meni täysin pilalle. ZumaWire / MVPHOTOS

Toyotan Takamoto Katsuta koki kovan pettymyksen kotikilpailussaan Japanin MM-rallissa lauantaina.

Katsuta starttasi lauantai-iltapäivän lenkille aivan kärjen tuntumasta. Japanilaiskuski oli kisassa kolmantena tallitovereidensa Sebastien Ogierin ja Elfyn Evansin takana, mutta eroa ykköstilaan oli vain 5,2 sekuntia.

Toyotan tiimijohto oli antanut Katsutalle vapaat kädet taistella MM-ralliuransa ensimmäisestä osakilpailuvoitosta kotimaisemissaan. Hänen haaveensa murenivat kuitenkin toiseen kertaan ajetulla Mt. Kasagin pätkällä, jolla hän kolhi Toyotaansa esteisiin.

– Ajoin mutkan vähän pitkäksi ja osuin vedellä täytettyihin esteisiin. Jäähdytin ja ohjaustehostimen jäähdytysjärjestelmä hajosivat siinä. Käytännössä minulla ei siis ollut ohjaustehostinta, ja lisäksi vedenpaineista tuli varoitus, pettynyt Katsuta kertasi ongelmiaan.

Katsuta selvitti pätkän läpi, mutta aikatappiota kertyi runsaat neljä minuuttia. Japanilaiskuski teki pätkän jälkeen korjaustoimenpiteitä autoonsa kartanlukija Aaron Johnstonin kanssa ja kaksikko pääsi jatkamaan matkaa.

Katsutalle oli tärkeää, että hän pääsi ajamaan päivän loputkin erikoiskokeet läpi japanilaisyleisön edessä.

– Yritimme kaikkemme. Aaron teki loistavaa työtä korjatessaan autoa ja tiimi jakoi meille ohjeita. Pystyimme tekemään vain rajallisesti korjauksia, mutta pääsimme sentään päivän loppuun saakka.

Uusi pettymys

Katsuta sai kuitenkin vielä karun tiedon viimeisten haastattelujen jälkeen. Kilpailunjohtaja oli määrännyt hänelle keskeytyksen lauantailta, koska hän myöhästyi liikaa, tarkalleen 34 minuuttia, 12. erikoiskokeen lähdöstä.

– Olen todella pettynyt ja pahoillani tiimin ja fanien puolesta. Minulla oli todella vahva tunne tästä Japanin rallista ja halusin napata kotivoiton kaikkien japanilaisfanien edessä. Olen pahoillani, että virheeni johti tähän tilanteeseen. Olen pettynyt, sillä tulin tänne voittamaan, Katsuta harmitteli.

Katsuta saa jatkaa rallia sunnuntaina, jolloin ohjelmassa on vielä kuusi erikoiskoetta.