Timo Korhonen

Yhdessä työskentely on avioparille tuttua puuhaa.

Näyttelijä ja ohjaaja ovat kulttuurialan pariskunta crème de la crème.

Tällä hetkellä molemmat ovat kiireisiä tahoillaan, mutta tammikuussa 2026 ensi-iltansa saa Antin elokuva, jossa myös Kristalla on rooli – joskin melko pieni sellainen.

Suomen kansalliseepos Kalevala on aihe, jota lienee Suomessa sen laajuudenkin takia jopa pelätty tehdä elokuvaksi tai sarjaksi.

Vuonna 1982 Ylelle valmistui neliosainen draamaelokuva Rauta-aika.

Suurtuotannon ohjasi ja käsikirjoitti .

Vuonna 2013 ensi-iltansa sai Kalevala – Uusi aika.

Kristalla on pieni rooli Kullervossa, jonka Antti J. Jokinen ohjaa. Itse pääroolin Kullervona tekee Elias Salonen (kuvassa).

Kristalla on pieni rooli Kullervossa, jonka Antti J. Jokinen ohjaa. Itse pääroolin Kullervona tekee Elias Salonen (kuvassa).
Marek Sabogal

Krista Ilmarisen vaimona

Kalevala: Kullervon tarina perustuu nimensä mukaisesti Kullervoon ja hänen vaiheisiinsa.

Kullervona nähdään ja toisessa isossa roolissa Untamona.

Antti toimii elokuvan ohjaajana sekä toisena käsikirjoittajana yhdessä kanssa.

Krista näyttelee seppä Ilmarisen vaimoa.

Krista Kosonen on palkittu Parhaan naispääosan Jussilla Kätilöstä (2016) sekä Miamista (2018). Ensiksi mainittu elokuva on Antti J. Jokisen ohjaus.

Krista Kosonen on palkittu Parhaan naispääosan Jussilla Kätilöstä (2016) sekä Miamista (2018). Ensiksi mainittu elokuva on Antti J. Jokisen ohjaus.
Matti Matikainen

”Hyvä ohjaaja”

Millaista on näytellä oman puolison ohjauksessa?

– Tämä on jo viides elokuva, Krista sanoo.

Toden totta: yhteisiä elokuvia ovat jo ennestään Puhdistus, Kätilö, Pahan kukat sekä kertova Helene.

– Tosi kivaa se silti on, Krista toteaa näyttelemisestä miehensä ohjauksessa.

– Antti on hyvä ohjaaja, ja tiedän, minkälaista näyttelemistä hän haluaa.

Krista kertoo Seiskalle, että Antti-miehen ohjauksessa on helppo näytellä.

Krista kertoo Seiskalle, että Antti-miehen ohjauksessa on helppo näytellä.
Pasi Murto

”Mitä läheisemmät välit on…”

Näyttelijän ja ohjaajan välinen side on herkkä asia yleisestikin.

– Siinä on jää jo murrettu, Krista viittaa mieheensä.

Sama pätee Kristan mukaan kehen tahansa tuttuun ohjaajaan.

Mutta onko helpompi ottaa omalta rakkaalta ohjeita vastaan vai onko kynnys suurempi?

– Ei ole isompi kynnys, Krista hymähtää.

– Mitä paremmin tuntee tai mitä läheisemmät välit on, sitä helpompaa työskenteleminenkin on.

Ennen Kullervoa Krista näytteli viimeksi Antin ohjauksessa Helene Schjerfbeckistä kertovassa elokuvassa, jossa Krista esitti Helenen ystävää Helena Westermarckia.

Ennen Kullervoa Krista näytteli viimeksi Antin ohjauksessa Helene Schjerfbeckistä kertovassa elokuvassa, jossa Krista esitti Helenen ystävää Helena Westermarckia.
Cinematic

Joka paikassa

Keskusteluyhteys siis toimii tässäkin.

Kristalla riittää hommia, ja kasvot tulevat tutuiksi entisestään seuraavina kuukausina.

Joulukuussa alkaa Elisa Viihteen alkuperäissarjan Munkkivuori toinen kausi.

Ohjaaja tv-sarja Lover taas tulee ulos heti alkuvuodesta MTV:ltä.

Lisäksi Kristalla on iso rooli ruotsalaisessa Netflix-sarjassa Synden, joka tulee ulos piakkoin.