Sähköauto DS N°8 alkaa 55 990 eurosta. Koeajoimme etuvetoisen isoakkuisen version.
Saisiko olla edustava ja kalliilta näyttävä auto ilman perinteisten premium-merkkien imagotaakkaa? Siihen DS yrittää jälleen iskeä, mutta uusin asein. DS N°8 on sähköauto.
Pääsimme yhden vuorokauden verran kotimaan ensikoeajolle etuvetoisella pitkän toimintamatkan mallilla, jossa on kahdesta vaihtoehdosta edullisempi varustetaso.
Tämän koko ristimänimi kirjoitetaan DS N°8 FWD Long Range Pallas. Tuo vaikeasti kirjoitettava osuus äännetään suomalaisittain: ”numero kahdeksan”.
DS N°8 omaa tunnistettavat ja veistokselliset muodot. Henri Posa
DS N°8
Jos joku auto erottuu nykymarkkinalla muotoilulla, niin uusin DS. Tämä siitäkin huolimatta, että Numero Kahdeksan noudattaa nykymuotia katumaasturimaisesta kattolinjaltaan leikatusta automallista.
Keula on pysty melkein kuin Rolls-Roycessa konsanaan. Päiväajovalot ovat kuin Peugeotin leijonan torahampaat, mutta varsinaisten ajovalojen pikselit noudattavat samaa arvovaltaiselta näyttävää teemaa kuin on totuttu DS-malleissa näkemään.
Kyljen osalta kattolinja on hieman erilainen kuin monessa muussa leikatun kattolinjan katumaasturissa. Se myös katkaistaan mielenkiintoisella tavalla perässä pienellä kiiltävänmustalla spoilerilla aina C-pilareita myöden.
Takaovenkahvat on muuten piilotettu juuri noihin pilareihin. Ne ovat poissa katseilta, mutta saattavat estää perheen pienimpien omatoimisen ovien käytön.
Etuovenkahvat on piilotettu oviin, mutta ne ponnahtavat riemulla sieltä ulos. Se vaikuttaa lupaavalta, vaikka emme vielä tiedäkään miten talvikäyttö tulee aikanaan sujumaan.
Kahdeksan on melkoisen näyttävä ilmestys. Eikä jätä takuulla kylmäksi.
Muotoilun voimasta saa näytteen moottoritiellä, jossa muut tuntuvat tekevän tavallista hanakammin tilaa nähdessään DS:n keulan taustapeilissä.
– Pois alta köyhät ja männynkävyt. Täältä tullaan.
Tämä keula tuntuu herättävän kunnioitusta muissa tielläliikkujissa. Henri Posa
Etuveto, pitkä matka
Jo hinnaston aloittava etuvetoinen DS N°8 on varustettu 73 kilowattitunnin akkupaketilla ja sitä vastaavalla 550 kilometrin toimintamatkalla. Se ei ole vähän.
Tehoa tuossa on 170 kilowattia (231 hv), joka kyllä riittää arkeen.
Suurempiakkuista (97 kWh) saa joku tämän auton tapaan etuvetoisena tai myös nelivetoisena. Toimintamatkaa riittää malliversiosta ja vetotavasta riippuen 664–749 kilometriä.
Tässä etuvetoisessa on tehoa 180 kilowattia (245 hv) ja nelivetoisen kahdesta sähkömoottorista irtoaa 257 kilowattia (350 hv). Nelivetomalleissa on merkin kameraa hyödyntävä DS Active Scan -aktiivijousitus.
Tehoa on jo tässäkin riittävästi, mutta talven liukkailla nelivetoisen vetopito olisi varmasti kiva lisä. Itse asiassa tässäkin saa hetkellisesti käyttöönsä reilut 280 hevosvoimaa esimerkiksi ohitukseen, mutta jatkuva teho alhaisempi.
Tyhjähköllä akulla tuntee hieman, kuinka tehoa rajoitetaan. Tämä ilmenee esimerkiksi pienenä vedon muutoksena noin 90 kilometrin tuntinopeudessa.
Mittaristonäyttöön saa valittua esimerkiksi keskikulutuksen. Henri Posa
Ulkolämpötila liikkuu lataamisen aikaan noin 10 celsiusasteen tietämillä.
Emme aivan yltäneet tehtaan lupailemaan 160 kilowatin lataustehoon kokeilullamme, vaikka hyödynsimme kosketusnäytön kuvallisesta napista kytkettävää akun esilämmitystä.
Hyvänä uutisena auto lataa hyvin tasaisella teholla tyhjästä miltei 70 prosenttiin asti. Huipputeho käy 145 kilowatissa ja muutenkin ollaan varsin lähellä sitä.
Latausväli 10–80 prosenttia kestää 33 minuuttia, mutta on hyvä huomata sen tarkoittavan lähes 70 kilowattituntia energiaa. Akku on niin suuri.
Esimerkiksi Xpeng G9 nauraa matkalla Lappiin, mutta tälläkin moni selvinnee.
Lataaminen ei vastaa hintaluokan parhaiden tasoa, mutta sillä tulee toimeen. Henri Posa
Prima donna
Citroën DS -mallista kumpuava eriytetty automerkki mainostaa itseään juuri tuolla kyseisellä automallilla. Siksi siltä sopii odottaa ylivertaista mukavuutta.
Hetkellisesti Porvoon moottoritien uudelleen asvaltoidulla osuudella kyyti on hienostunutta. Sileästä asvaltista ei kantaudu juuri lainkaan rengasmelua ja suuret heitot ylittyvät pehmeästi yhdellä liikkeellä. Alustan upea toiminta ulottuu myös hidastetöyssyihin.
Keski-Euroopan teillä auto on varmasti monessa tilanteessa varsin hienostunut.
Valitettavasti DS Numero 8 on melkoinen prima donna. Muut olosuhteet eivät hänelle kelpaa.
Karkeat pinnat kuuluvat selvästi läpi, pientä värinääkin ilmenee ja terävät töyssyt tuntuvat tärähdyksinä.
Mukavuudeltaan DS on hintaluokkansa huomioiden ihan kelvollinen, mutta ei missään nimessä erinomainen.
Ohjaamo on sekoitus upeutta ja pettymyksiä. Henri Posa
Kahdet kasvot
Ristiriitaisuudet jatkuvat ohjaamon puolella.
Jopa tämän auton perushintaisen sisustusteeman (DS Canvas Mistral Black) verhoilut ovat tikkauksineen upeat. Kalliimpaan Etoile-varustetasoon saisi Alcantaraa tai lisähinnasta nappanahkaa.
Monista muista autonvalmistajista poikkeavalla tavalla rakennettu sisävalaistus näyttää hämärässä hyvältä.
Tämä on muovia. Se näyttää ja tuntuu siltä. Henri Posa
Valitettavasti päivänvalo paljastaa paljon halvan muoviselta näyttävää ja myös tuntuvaa pintaa. Esimerkiksi kaiuttimien reiät näyttävät todella halvalta ohjauspyörän viereen jäävässä kovamuovisessa paneelissa, jonka olisi tarkoitus toimia koristeena.
Ovi vedetään muuten kiinni tästä, joten asian myös tuntee. Ovien sisäkahvojakin joutuu ensimmäisellä kerralla hieman etsimään.
Lienee paljolti mielipideasia, mitä pitää tärkeänä tai tyylikkäänä.
Ohjauspyörä on hauskalla tavalla erottuva. Siinä on onneksi perinteiset painikkeet, mutta valitettavasti kaikki sormenjäljet kerätään mustalle kiiltävälle muoville.
Nelipuolainen ohjauspyörä on tavallisesta poikkeava. Henri Posa
Mittaristonäytön muokattavuuteen kaipaisin lisää järkeviä ja parempia sisältöjä, vaikka perusajatus onkin jo hyvä.
Toisinaan tietoviihdejärjestelmä on ärsyttävän hidas. Myös sen suuren 16-tuumaisen kosketusnäytön alla olevat painikkeet ovat tuntumaltaan todella huonot.
Kyllä näiden kanssa selviää ja puhelimen peilaus toimii vakiovarusteisena langattomasti niin Android Auton kuin Apple Carplaynkin kautta.
Pack Tech -lisävarustepaketti (3200 euroa) on jossain määrin hintansa väärti jo pelkästään merkin matriisivalojen (DS Pixelvisionled) takia. Ne tekevät vaikutuksen jo nopealla kokeilulla märässä yöllisessä syyssäässä.
Samalla saa itselleen myös muun muassa heijastusnäytön, 360-asteen kamerajärjestelmän sekä lisää kuljettajaa avustavia järjestelmiä.
Verhoilut on toteutettu kauniisti ja istuin tuntuu jopa yllättävän hyvältä. Henri Posa
Hyvät ja huonot tilat
Kuljettajan paikalla on mukava olla. Istuinosan pituussuuntainen säätö uupuu tästä ErgoPower-etuistuimesta, mutta istuinosa on onneksi ainakin itselleni riittävän pitkä.
Nopean ristiseläntuen säädön jälkeen istuimen perusmuoto ja pehmusteet tuntuvat todella mukavilta. Alla on riittävän jämäkkä kerros, jotta istuin tukee ainakin itseäni juuri oikeista paikoista, mutta pinnassa on silti jonkinlaista pehmeyttä.
Kuljettajan istuin sijaitsee tosin omaan makuuni turhan korkealla. A-pilarin juuri on varsin paksu ja peittää näkyvyyttä erityisesti etuoikealle.
Ulkonäöllä voisi kyyditä arvovaltaisia vieraita, mutta takatilojen osalta ei. Henri Posa
Takatilat ovat lyhyesti sanottuna surkeat näin suureen autoon. Pidemmillä aikuisilla on niskat mutkalla, koska pää ei yksinkertaisesti mahdu suoraan.
Toisaalta monelle lapsiperheelle saattaisikin sopia ahtaan takaistuimen ja suuren tavaratilan yhdistelmä. Se ei välttämättä ole vain huono asia.
Peräti 621 litran tavaratila on muodoltaan todella pitkä. Monille ostajille onkin ollut tärkeää, että golfbägi mahtuu matkaan.
Yllättäen sähkötoiminen takaluukku ei ole vakiovaruste, mutta sen saa tähänkin Pack Comfort -varustepaketin mukana (1700 euroa). Paremmin varustellussa ja 6000 euroa kalliimmassa Etoile-mallissa se kuuluu jo varusteluun.
Etutavaratilaa ei ole.
Tavaratila on todella pitkä ja takaistuimet saa taitettua alas kolmessa osassa. Henri Posa
Hinta yllättää
Vaikka DS jättääkin autotoimittajalle lievän pettymyksen kovin tavanomaisella ajomukavuudellaan, voi kuluttaja olla siihen oikeinkin tyytyväinen.
Ainakin Ranskan presidentti ajaa tällaisella.
Kovin paljon ei nyt vaadita. Tämä DS N°8 myy itsensä kahdella seikalla.
Ensimmäinen on auton luoma vaikutelma ulkoa ja sisältä. Siitä joko pitää tai sitten ei.
Toinen puoli on tuo mainittu tavaratila, johon golfbägi mahtuu.
Toki ominaisuuksien pitää yltää edes hinnan tasalle. Kaiken huomioiden ne juuri välttävät, sillä hinta alkaa 55 000 euron tuntumasta. Se on paljon vähemmän kuin autoa katsova kuvittelisi.
Näitä muotoja ei ihan helpolla sekoita muihin. Se on iso asia. Henri Posa
DS N°8 FWD Long Range Pallas
Hinta: 61 390 € (koeajoauto 65 880 €)
Verotusarvo: 795 € (käyttöetu) / 855 € (vapaa)
Tehdastakuu: 3 vuotta / 100 000 km
Akkutakuu: 8 vuotta / 160 000 km
Tekniikka:
Moottori: Kestomagnetoitu sähkömoottori etuakselilla
Teho: 180 kW (245 hv)
Vääntömomentti: 343 Nm
Kulutus: 16,0 kWh/100 km (WLTP)
Toimintamatka: 748 km (WLTP)
Voimansiirto: Etuveto
Akku:
Akkutyyppi: NMC-litiumioniakku
Kapasiteetti: 97 kWh (brutto)
Lataus: DC 27 min (20–80 %) / AC n. 6 h (20–80 %)
Lataustehot DC 160 kW / AC 11 kW
Suorituskyky:
Kiihtyvyys 0–100 km/h: 7,7 s
Huippunopeus: 190 km/h
Mitat:
Pituus: 4820 mm, leveys 1900 mm, korkeus 1580 mm
Akseliväli: 2900 mm
Tavaratila: 621–1553 litraa
Omamassa: 2180 kg
Maavara: 155 mm
Vetopaino: 750 kg (jarruton) / 1200 kg (jarrullinen)