Seiskan arkisto

Seela Sellan mukaan pettämisen takia ei kannata erota.

Näyttelijä elämään
on vaikuttanut paljon kolmenkymmenen vuoden liitto kanssa, joka
päättyi Eliksen kuolemaan vuonna 1992. 

Seela päätti kääntyä miehensä uskontoon,
juutalaisuuteen, joskaan ei puolisonsa painostuksesta. Pariskunta teki myös yhteisiä
produktioita.

Seela esiintyi kirjamessuilla tuhatpäiselle yleisölle.

Seela esiintyi kirjamessuilla tuhatpäiselle yleisölle.
TIMO KORHONEN

Alkujaan
Seela ei lämmennyt Elikselle, vaan piti tätä ylimielisenä. Suosittelijoita
pariutumiseen kuitenkin riitti, ja Seela toteaa kirjassaan Sellasta (Otava), ettei Elis katunut liittoa,
vaikka Seela osasikin olla välillä kauhea.

Seela on sitä
mieltä, että Elis seuraa häntä edelleen arjessa. Ennen kuolemaansa Elikseltä
oli jo leikattu virtsarakon syöpä, ja huonot elämäntavat eivät tukeneet
kuntoutumista. Suru-uutinen saapui joulukuussa 1992, kun Elis oli
sairaalahoidossa.

Elis ja Seela kesällä 1992. Elis kuoli saman vuoden joulukuussa.

Elis ja Seela kesällä 1992. Elis kuoli saman vuoden joulukuussa.
LEHTIKUVA

– Elikselle tehtiin ruumiinavaus. Verisuonet oli tukkeutuneet ja
kalkkeutuneet. Se viimeisen tapaamisemme kiukuttelu oli oli ihan puhdasta
väsymystä. Sen tajusin vasta sitten, kun Elis oli poissa, Seela muistelee kirjassaan.

Mukana
arjessa

Vaikka Elis
on poissa tästä maailmasta, kokee Seela miehensä olevan hänelle edelleen läsnä
yli 30 vuotta kuolemansa jälkeen ja esimerkiksi auttavan arjessa.

– Tossa se on nytkin. Kuuntelee, mitä mää höpötän, Seela kuvailee tilannetta. Hän kertoo
kirjassa, että oli esimerkiksi sanonut Elikselle, että tarvitsee talvella ulos
hukkaamansa sormuksen takaisin. Nuori poika tuli tuomaan sen keväällä ovelle.

Seela puhuu kirjassaan reippaalla Tampereen murteella vaikeistakin asioista.

Seela puhuu kirjassaan reippaalla Tampereen murteella vaikeistakin asioista.
Sabrina Bqain

– Huusin, että miks sää nyt vasta tän toit ja pahoittelin heti perään,
että en mää sulle huutanu, huusin Elikselle.

Pettämisestä
ei kannata erota

Seela käsittelee kirjassaan myös avioliitostaan ennenkin nostetun aiheen, pettämisen. Seela oli uskoton ja
myönsi asian seksikumppanin nimeä myöten Elikselle, joka oli Seelan mukaan
tarpeeksi fiksu kostaakseen samalla mitalla. Seela kuitenkin neuvoi myöhemmin miestään
lopettamaan sivusuhteensa.

– Tää nainen ihastui Elikseen, hänellä oli ihan oikeita tunteita pelissä.
Käskin Eliksen soittaa hänelle ja sanoa, että tää homma loppuu nyt. En sen
vieraissa käymisen takia, vaan siksi, että tällä naisella oli ne tunteensa, Seela selvittää asiaa.

Seela painottaa
teoksessa, ettei pariskunnalla ollut kuitenkaan aikomustakaan erota missään
vaiheessa.

Seela on nähty useaan otteeseen Linnan juhlissa. Kuva vuodelta 2007.

Seela on nähty useaan otteeseen Linnan juhlissa. Kuva vuodelta 2007.
Allerin arkisto

– Kattos kun tommonen asia kuin vieraissa käyminen on mielestäni aivan turha
syy niin isolle päätökselle kuin avioero, Seela tiivistää.

Kova
ihastumaan

Seela
kertoo myös tykkäävänsä flirttailusta ja että ihastuksia saattoi tulla vielä
1970-luvullakin. Seela toi ihastuksensa jopa kotiin saunomaan, mutta mitään
seksuaalista ei tapahtunut. Myös Elis oli kotona samaan aikaan.

– No ne jäi sitten, noi tommoset. Hölmöjä juttuja. Mutta älykkäästä
flirtistä mää en luovu koskaan. Se on ihanaa. Saatan ihastuakin. Sekin on
kivaa. Mutta en mää Eliksen lisäks ole ketään miestä rakastanu. Sillai niin kun
miehenä.

Seela 2001 Helsingin kaupunginteatterissa Juha Mujeen kanssa juhlimassa Hannele Laurin 25-vuotis taiteilijajuhlaa.

Seela 2001 Helsingin kaupunginteatterissa Juha Mujeen kanssa juhlimassa Hannele Laurin 25-vuotis taiteilijajuhlaa.
Seiskan arkisto

Parhaillaan
Seela on elämässään sen verran kiireinen, ettei ehdi edes synagogaan kovin
usein.

– Olen
sellainen sapatin syntinen, kun olen useimmiten töissä. Se on kyllä varmastikin
ihan ok, koska teen kuitenkin hyvää työtä tuottamalla ihmisille hyvää mieltä, Seela mietti Seiskan haastattelussa.