Syksyllä 2014 Milla oli toipumassa vakavasta sairaudesta. Marraskuisena perjantaina hän meni sydämen ultraäänitutkimukseen kardiologin vastaanotolle Meilahteen, Helsinkiin. Milla oli päivän viimeinen potilas, osasto oli jo tyhjenemässä.
Kesken lääkärikäynnin Millan valtasi kamala tunne. Hänelle tehdyt toimenpiteet eivät voineet olla normaaleja. Milla alkoi hätääntyä. Käynti kesti tavallisen 20 minuutin sijasta lopulta kaksi tuntia.
Vastaanottokäynnistä alkoi yli 10 vuotta kestänyt oikeustaistelu, joka on yhä kesken.
Tapahtumavyyhti paljastaa, että lääkäri voi jatkaa ammattinsa harjoittamista Suomessa, vaikka hänet tuomittaisiin vakavista rikoksista. Milla esiintyy vain etunimellään, koska jutussa käsitellään hänen terveystietojaan.
Ultraäänitutkimusta varten Milla riisui ylävartalon paljaaksi. Lääkäri katsoi ultraäänellä sydämen toimintaa. Seuraavaksi lääkäri pyysi Millaa riisumaan itsensä alushoususilleen.
Katso videolta, mitä Millalle tapahtui lääkärin vastaanotolla.
Milla kertoo, että rutiinitarkastuksen jälkeen lääkäri teetätti hänellä erilaisia jumppaliikkeitä pelkät alushousut jalassa. Kuvaus: Janne Järvinen / Yle, leikkaus: Silja Viitala / Yle
– Mun päässä oli vahva ajatus siitä, että tämä ei ole normaalia. Olin tosi peloissani ja mietin, että mitähän tässä voi tapahtua.
Normaalin parinkymmenen minuutin sijasta vastaanotto kesti pari tuntia.
– Hän ylitti rajoja pikkuhiljaa ja perusteli kaikilla toimenpiteillä niitä asioita. Samaan aikaan tiesin, että toimenpiteet eivät kuulu kardiologin vastaanotolle, Milla sanoo.
Vastaanoton jälkeen Milla ryntäsi järkyttyneenä vessaan ja itki.
– Oli jotenkin epätodellinen ja häveliäs olo. Mietin, miten tätä voi selittää kenellekään, uskooko kukaan.
Milla soitti äidilleen, kämppäkaverilleen ja sen jälkeen hätäkeskukseen. Poliisipartio tuli paikalle, ja Milla teki rikosilmoituksen.
Kului melkein kaksi vuotta, ennen kuin syyttäjä teki ratkaisun. Syytettä ei nostettu näytön puutteen vuoksi. Syyttäjä katsoi, että kyse oli sana sanaa vastaan -tilanteesta.
– Se oli tosi iso pettymys ja shokki, Milla sanoo.

Avaa kuvien katselu
Millan potilasasiakirjaan on kirjattu ainoastaan sydämen ultraäänitutkimus. Siellä ei ole merkintöjä valtimosykkeiden mittaamisesta tai jumppaliikkeiden teettämisestä. Kuva: Janne Järvinen / Yle
Muilla naisilla samanlaisia kokemuksia
Milla ei halunnut luovuttaa. Hän kanteli syyttäjän ratkaisusta aluehallintovirastoon ja valtakunnansyyttäjänvirastoon.
Milla kirjoitti kokemastaan Facebookiin, mutta ei tekstissä maininnut lääkäriä nimeltä. Yllätyksekseen hän sai lukuisia viestejä naisilta, joilla oli samanlaisia kokemuksia vastaanotoilta. Valtaosa yhteydenotoista koski Millaa hoitanutta lääkäriä.
Joukko naisia teki rikosilmoituksen. Toisin kun aiemmin Millan tapauksessa, nyt lääkäri joutui oikeuden eteen.
Milla on edelleen oikeusprosessin keskellä, ja hän on menettänyt luottamuksensa viranomaisten toimintaan. MOT-dokumentti tutkii, millä perusteilla lääkäri voi menettää oikeutensa.

Perusteettomia tutkimuksia ja sukuelinten koskettelua
Lokakuussa 2020 käräjäoikeus tuomitsi lääkäri Mikko Orraisen viiden potilaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuoden ja kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Sama lääkäri oli hoitanut myös Millaa. Ylen MOT kertoo lääkärin nimen, koska teot kohdistuivat potilaisiin ja olivat toistuvia. Hovioikeus piti tuomion voimassa.
Oikeuden ratkaisun mukaan lääkäri oli tehnyt potilaille perusteettomia gynekologisia tutkimuksia ja kosketellut asiattomasti sukuelimiä.
Yhdessä tapauksessa potilas oli tullut terveyskeskuksen vastaanotolle ahdistuksen vuoksi. Orrainen oli halunnut tehdä hänelle gynekologisen sisätutkimuksen. Potilaan mukaan tutkimuksessa oli ollut seksuaalista otetta, ja tutkimus oli kestänyt tavallista pidempään.
Toisessa tapauksessa potilas kärsi sydämen rytmihäiriöistä. Ultraäänitutkimuksen jälkeen lääkäri Orrainen oli jumppauttanut häntä parin tunnin ajan pelkät alushousut jalassa.
Seuraavalla käynnillä Orrainen oli pyytänyt potilasta tekemään syväkyykkyjä pelkät stringit jalassa. Orrainen oli seurannut kyykkyjen tekemistä istuen tuolilla potilaan takana.
– Oli äärimmäisen tärkeä, että muut naiset saivat oikeutta itselleen ja että lääkäri tuomittiin, Milla sanoo.
Oikeuden päätöksen jälkeen Milla joutui kuitenkin pettymään. Valvira ei poistanut Orraisen ammatinharjoittamisoikeuksia eli hänellä oli edelleen lupa hoitaa potilaita.

Avaa kuvien katselu
Millan mielestä eläimet ovat parhaita terapeutteja. Hevosten kanssa on oltava läsnä, ei voi ajatella mitään muuta. Kuva: Janne Järvinen / Yle
Ammattioikeuksiin voi puuttua vain Valvira
Lääkärinä ei voi Suomessa toimia ilman sosiaali- ja terveysalan valvovan viranomaisen eli Valviran lupaa. Jos lääkärin toiminta vaarantaa potilaan turvallisuuden, Valvira voi ottaa lääkärin valvontaan ja rajoittaa ammattioikeutta.
Vuoden 2010 jälkeen Valvira on tehnyt runsaat 200 päätöstä, joilla ammatinharjoittamisoikeus on poistettu määräajaksi tai kokonaan. Lääkäri on voinut menettää ammattioikeutensa useaan kertaan.
Näin toimittajat tutkivat lääkärien lupia
- MOT keräsi kansainvälisen toimittajajärjestö OCCRP:n ja 49 maan toimittajien kanssa viranomaisilta julkisia asiakirjoja ammatinharjoittamisluvan saaneista ja luvan menettäneistä lääkäreistä sekä lääkäreiden saamista tuomioista.
- Kaikkien maiden viranomaisilla ei ollut rekistereitä lainkaan tai tiedon saaminen niistä oli vaikeaa.
- MOT sai Suomesta tiedot lääkäreistä, joilla on voimassa oleva ammatinharjoittamisoikeus sekä lääkäreistä, joiden oikeudet oli poistettu. Lisäksi selvitettiin, ovatko oikeutensa menettäneet lääkärit syyllistyneet rikoksiin.
- Suomessa on noin 32 000 lääkäriä, jolla on voimassa oleva ammatinharjoittamisoikeus. Vuoden 2010 jälkeen Valvira on tehnyt runsaat 200 päätöstä, joissa ammmatinharjoittamisoikeus on poistettu määräajaksi tai kokonaan. Lääkäri on voinut menettää ammattioikeutensa useaan kertaan.
- Aineiston avulla toimittajat etsivät lääkäreitä, joiden ammattilupia oli rajoitettu tai otettu pois esimerkiksi rikosten tai potilasturvallisuuden laiminlyöntien vuoksi ainakin yhdessä maassa, mutta joilla oli edelleen lupa työskennellä toisessa maassa.
Ylen MOT on kansainvälisen toimittajaryhmän kanssa jäljittänyt rikoksiin tai vakaviin hoitovirheisiin syyllistyneitä lääkäreitä lähes 50 maasta.
Suomessa ammattioikeuden rajoittamisen syyt liittyvät useimmiten lääkkeiden, kuten keskushermostoon vaikuttavien tai huumausainelääkkeiden määräämiseen.
Jos lääkäri saa tuomion ammattitoiminnassa tehdystä rikoksesta, tuomioistuin ilmoittaa siitä Valviralle. Tuomio vapaa-ajalla tehdystä rikoksesta ei voi yksin vaikuttaa lääkärin ammattioikeuksiin.

Avaa kuvien katselu
Milla kanteli syyttäjän ratkaisusta tuloksetta useille eri tahoille. Kuva: Janne Järvinen / Yle
Lääkäristä useita kanteluita ja huomautuksia
Mikko Orraisesta oli tehty aluehallintovirastolle useita kanteluita vuosina 2015 ja 2016. Etelä-Suomen aluehallintovirasto oli antanut hänelle kolme huomautusta epätavanomaisista tutkimuksista ja seksuaalissävytteisestä koskettelusta. Asia ei johtanut Valvirassa toimenpiteisiin.
Valvira otti Orraisen tapauksen uudelleen käsittelyyn oikeudenkäyntiuutisoinnin jälkeen vuonna 2020. Tuolloinkaan lisätoimenpiteille ei Valviran mukaan ollut tarvetta. Orrainen oli myös ilmoittanut, ettei hän enää työskentele lääkärinä.
Valvira ei kommentoi MOT:lle yksittäisiä tapauksia. Valviran mukaan lääkäreiden oikeuksiin puututtaessa jokainen tapaus harkitaan erikseen.
– Ammatinharjoittamisoikeuteen puuttumisessa on kyse ihan perustuslailla suojatusta vapaudesta harjoittaa ammattia ja ansaita elantoa. Päätöksillä on oltava vankat perusteet, ryhmäpäällikkö Mervi Koivuniemi Valvirasta sanoo.
Lääkäri voi menettää ammattioikeutensa osittain tai kokonaan. Tänä vuonna lokakuun loppuun mennessä jo 22 lääkäriä on menettänyt ammattioikeutensa. Viime vuonna ammattioikeutensa menetti 11 lääkäriä, Valvira rajoitti 32 lääkärin oikeuksia.

Avaa kuvien katselu
Milla opiskeli vuonna 2014 lähihoitajaksi. Tapahtumien jälkeen hänen oli vaikea suoriutua koulusta ja työharjoittelusta. Kuva: Janne Järvinen / Yle
Oikeustaistelu vei vuosikymmenen
Milla oli jo lähes luopunut ajatuksesta saada lääkäri vastuuseen teoistaan.
Vuonna 2022 hän tapasi uuden asianajajan, joka halusi ottaa Millan tapauksen hoitaakseen. Milla lähti asianomistajana ajamaan syytettä, vaikka hävitessään hän joutuisi maksamaan kaikki oikeudenkäyntikulut.
Milla kertoo videolla, miten lääkäri perusteli toimenpiteitä.
Milla kertoo, miltä lääkärin väärinkäytökset tuntuivat. Kuvaus: Janne Järvinen / Yle, leikkaus: Silja Viitala / Yle
Oikeuden istunto pidettiin tämän vuoden helmikuussa. Käräjäoikeus totesi lääkäri Mikko Orraisen syylliseksi Millan seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Orrainen kiistää MOT:lle syyllistyneensä seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Hänen mukaansa tutkimukset ovat olleet asianmukaisia. Tuomio ei ole lainvoimainen, Orrainen on valittanut siitä hovioikeuteen.
Vasta huhtikuussa 2025, yli kymmenen vuotta Millan vastaanottokäynnin jälkeen, Valvira poisti Orraiselta luvan harjoittaa lääkärin ammattia. Päätös on voimassa toistaiseksi.
– On käsittämätöntä, ettei ammattioikeutta rajoitettu aikaisemmin. En ymmärrä, miksi asiaa ei ole koettu riittävän merkittäväksi, Milla sanoo.

Avaa kuvien katselu
Millan piina jatkuu vielä vuoden verran. Hovioikeus käsittelee lääkärin valitusta joulukuussa 2026. Kuva: Janne Järvinen / Yle
Pitkä oikeustaistelu on vaikuttanut Millan elämässä kaikkeen: opiskeluihin, jaksamiseen, suhteeseen miehiin ja auktoriteetteihin. Hänen on vaikea vaikea luottaa viranomaisiin.
– Olen halunnut jatkaa tätä taistelua sen vuoksi, että kukaan ei joutuisi kokemaan mitään vastaavaa. Epäkohdista pitää puhua, sillä niin kauan kuin ihmiset on hiljaa vääryyksistä, vääryydet vain jatkuvat, Milla sanoo.
Ylen MOT on kansainvälisen toimittajaryhmän kanssa jäljittänyt rikoksiin ja vakaviin hoitovirheisiin syyllistyneitä ja oikeutensa menettäneitä lääkäreitä lähes 50 eri maasta. Katso MOT Yle TV1:ssä maanantaina 10.11. klo 20 ja Yle Areenassa.
