Turistien kasaamat kivitornit herättävät huolta Kanariansaarilta Skotlantiin. Suomessa Metsähallitus joutui puuttumaan samaan ilmiöön muutama vuosi sitten.

Kivikasoja Skotlannissa. Kuvituskuva. EPA / AOP

Ympäristöasiantuntijat ovat huolissaan turistien keskuudessa leviävästä villityksestä. Canarian Weekly kirjoittaa, että turistit ottavat kiviä ja kasaavat niitä torneiksi valokuviaan varten Maspalomasin majakan alueella.

Kivitornit herättävät tunteita ympäri maailmaa. BBC uutisoi heinäkuussa miehestä, jonka turistien kasaamat kivet ajoivat raivon partaalle Skotlannissa.

– Tuhoa ne kaikki, 57-vuotias Stuart Cox jyrisi potkiessaan kiviä maahan.

Kivitornit ovat tuttu näky vaellusreiteillä ja rannoilla. Viime vuonna Lonely Planet pyysi blogissaan vaeltajia jättämään kivet kasaamatta.

– Ihmiset tekevät sitä ilman minkäänlaista ympäristökasvatusta, joten he eivät tiedä paikan luontoarvosta tai historiallisesta merkityksestä, sanoi ympäristöjärjestö Blue Planet Societyn John Hourston jo vuonna 2018.

Houstonin mukaan sosiaalisen median nousun myötä ”kaikki kasaavat kiviä”.

Kivien kasaaminen vahingoittaa rannikkoa ja uhkaa paikallisia eläimiä, varoittaa tutkija Abel Sanromualdo Las Palmas de Gran Canarian yliopiston valtamerentutkimuksen ja globaalin muutoksen laitokselta.

– Kivien vieminen luonnollisesta sijainnistaan ​​heikentää rannikkoestettä, joka suojaa kaikkea niiden takana olevaa.

Kivet ovat elinympäristöjä hyönteisten, rapujen ja liskojen kaltaisille pienille eläimille, Sanromualdo sanoo.

Some on lisännyt kivitornien suosiota turistien parissa. Turistien kasaamia kiviä Portugalissa vuonna 2013. EPA / AOP

– Siirtämällä niitä poistamme niiden suojan ja altistamme ne petoeläimille. Monet näistä lajeista eivät pysty sopeutumaan, jos ympäristö muuttuu äkillisesti.

Parin kiven siirtely voi tuntua harmittomalta, mutta kivitorneista on Canarian Weeklyn mukaan tullut sometrendi turistien parissa. Jatkuva kivien siirtely heikentää ajan myötä rannan luonnollista suojaa erityisesti Kanarian voimakkaiden lounaismyrskyjen aikana.

– Nämä kivet ovat asettuneet sinne luonnostaan meren mukana ajan myötä, ne ovat osa saaren historiaa. Kun järjestelemme niitä uudelleen, menetämme arvokasta tietoa, joka voisi auttaa rannikkomuutosten tutkimusta tulevaisuudessa, Sanromualdo sanoo.

Suomessa Metsähallitus joutui huomauttamaan 2021 retkeilijöitä, jotka kasasivat Lapissa tunturien huipuille omia kivikasojaan.