

Kokoomuksen työministeri Matias Marttinen julkaisi kuvan tet-harjoittelijansa kanssa. Tiina Somerpuro / KL
Työministeri Matias Marttinen (kok) julkaisi perjantaina sosiaalisessa mediassa kuvan, joka näyttää räikeästi muokatulta.
Facebookissa ja Instagramissa julkaistussa kuvassa Marttinen poseeraa työhuoneessa häntä viikon seuranneen tet-harjoittelijan kanssa. Tet-harjoittelussa ollut tyttö näyttää kuvassa normaalilta, mutta Marttisen kohdalla on useita outouksia.
Kuvassa Marttisen oikea jalka näyttää katkeavan ennen pöydän reunaa, ja hänen päätään ympäröi vaalea ääriviiva. Lisäksi lattia ja matto menevät erikoiselle mutkalle Marttisen jalkojen takana, ja kuvassa on sumeita kohtia hänen ympärillään.
Iltalehti ei sunnuntaina tavoittanut Marttista kommentoimaan asiaa.
Asiasta ensin uutisoineelle Ilta-Sanomille Marttisen esikunnasta vahvistetaan, että kuvaa on muokattu. Muokkaamisen syy on se, että Marttisen avustaja otti tilanteesta kaksi valokuvaa, joissa kummassakaan molempien henkilöiden silmät eivät olleet auki.
Niinpä avustaja päätti yhdistää kaksi kuvaa yhdeksi, Marttisen esikunnasta kerrotaan lehdelle. Esikunnan mukaan kuvan julkaissut Marttinen tai muut hänen avustajansa eivät tienneet kuvan käsittelemisestä.
Marttisen esikunnan mukaan kuvan käsittely oli virhe, ja he pahoittelevat tilannetta.
Kuvan poistamiseen virhe ei kuitenkaan näytä johtaneen, vaan se on sunnuntai-iltana edelleen nähtävissä ministerin sosiaalisen median sivuilla.
Matias Marttisen julkaisemassa kuvassa on useita outouksia. Tet-harjoittelussa ollut tyttö rajattu pois kuvasta. Matias Marttisen Facebook-sivu