Laulajalta löytyvää ominaisuutta esiintyy arviolta yhdellä ihmisellä 2 000:sta. Se on luonnollinen tapa aivoille käsitellä aistitietoa.
9.11. 18:00
Diandra näkee musiikin väreinä ja muotoina. Hän myös kokee kirjaimet eri väreissä.
Kyseessä on synestesia.
Synestesia on neurologinen ilmiö, jossa yhden aistin laukaisema ärsyke herättää automaattisesti – ja tahdosta riippumatta – toisen aistimuksen. Henkilö saattaa nähdä äänet väreinä, maut saavat muodon tai hajut värin.
Diandra katselee toimittajan läppärin kannessa olevaa vihreää Misfits-yhtyeen tarraa.
– Tuo vihreä ei ole vihreä, koska m-kirjain on punainen ja s-kirjain keltainen, hän kertoo.
Diandra näkee kirjaimet aina samoissa väreissä, vaikka niiden konteksti muuttuisi.
– Jos mietitään, niin siinä on pientä vaihtelua. Siiri-sanan s on keltaisempi kuin joku toinen s, vaikkapa Senja.
Diandra kuvailee värien näkemistä eräänlaiseksi vesivärimaalaukseksi, jossa värit sekoittuvat iloisesti keskenään luoden erilaisia kerrostumia. Hän myös erottaa oikeat värit.
Synestesiasta on apua vaikkapa lukemattomien sanoitusten opettelemisessa.
– Tiedän aina, millä muodolla ja värillä joku säkeistö alkaa. Ahaa, nyt lähdetään vaaleanpunaisella liikkeelle.
Säveltäjissä ja muusikoissa uskotaan olevan paljon synesteetikkoja. Heistä tunnetuimpia ovat Olivier Messiaen, Franz Liszt, Jean Sibelius ja Duke Ellington.