Britanniassa yleisradioyhtiö BBC:n pääjohtaja Tim Davie jättää paikkansa, yleisradioyhtiö kertoo.
Eron syynä on kohu, jonka mukaan BBC:n ohjelmassa olisi annettu editoimalla tarkoituksenmukaisesti väärä kuva Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin puheesta.
Kohu sai alkunsa viime viikolla, kun brittilehti Telegraph kertoi yleisradioyhtiön sisäisestä muistiosta.

BBC:n pääjohtaja Tim Davie totesi lopullisen vastuun olevan hänellä, joten hän jätti eronpyynnön.
Kuva: Hannah Mckay / AFP / Lehtikuva
Muistion mukaan kahdesta eri videosta koostettu video BBC:n Panorama-ohjelmassa olisi tarkoituksenmukaisesti editoitu niin, että Trump näyttää siinä yllyttävän kongressimellakoihin loppiaisena 2021.
Kyseinen ohjelma lähetettiin ennen presidentinvaaleja viime vuonna.
Muistion oli laatinut BBC:n toimituksellisesta sisältöä ja standardeja valvonut neuvonantaja Michael Prescott. Hän ei ole enää BBC:n palveluksessa.
Samassa muistiossa Prescott kritisoi myös BBC:n arabiankielistä toimitusta Israel-vastaisuudesta ja puuttui transsukupuolisuutta koskevaan uutisointiin.
”Lopullinen vastuu on minun”
Davie perusteli eroaan BBC:n verkkosivuille lähettämässään lausunnossa toteamalla, että lopullinen vastuu toiminnasta on hänellä.
– BBC ei ole täydellinen, kuten eivät ole mitkään julkiset organisaatiot. Sen on kuitenkin aina oltava avoin, läpinäkyvä ja kannettava vastuunsa, Davie sanoi.
– Vaikkakaan se ei ollut ainoa syy, nykyinen BBC:n uutisten ympärillä käytävä debatti on luonnollisesti vaikuttanut päätökseeni. Lopullinen vastuu on minun, hän jatkoi.
Myös uutistoiminnasta vastaava toimitusjohtaja Deborah Turness eroaa kohun vuoksi.
– Vaikka virheitä on tehty, haluan tehdä täysin selväksi sen, että viimeaikaiset syytökset BBC:n puolueellisuudesta ovat perättömiä, Turness korosti.
Britanniassa varsinkin konservatiivipoliitikot ovat arvostelleet BBC:tä vasemmistolaiseksi sen jälkeen kun tieto sisäisestä muistiosta tuli ilmi.