Maija Lehmusvirta tietää, etteivät vaatteet voi varastaa huomiota uutislähetyksessä.
8.11. 7:30
Uutisankkurit kertovat katsojille uutisia aina viimeisen päälle tyylikkäinä. Voisi helposti kuvitella, että heillä on apunaan vähintäänkin ammattistylisti. Näin ei kuitenkaan ole.
– Valitsemme itse vaatteet, joissa esiinnymme. Jokainen ankkuri saa luottaa omaan tyylitajuunsa ja makuunsa, MTV3:n pitkäaikainen uutisankkuri Maija Lehmusvirta kertoo.
Ankkurit saavat meikin ja ehostuksen, mutta sen jälkeen heillä on vapaat kädet. Lehmusvirralla onkin työpaikallaan kaappi täynnä vaatteita, joita hän on hankkinut eri maahantuojilta ja valmistajilta. Lehmusvirta kehuu omia vaatekontaktejaan, joista on hänen mukaansa iso apu esiintymisasujen miettimisessä ja hankkimisessa. Työnantaja korvaa vaatekuluja, joten omalla rahalla ei tarvitse vaatekaappia täyttää.
– En edes tiedä, kuinka paljon niitä on, mutta paljon. Ehkä kymmenen mekkoa, monta jakkua, hameita, housuja, ainakin kahdeksat kengät…
Väreillä ja vaatteilla on yllättävänkin paljon symboliikkaa. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, jäi yksi asu kaapin perälle pitkäksi aikaa.
– Yksi lempiasuistani oli punainen housupuku. En voinut käyttää sitä pitkään aikaan, enkä mitään muutakaan punaista.

Maija Lehmusvirta tietää, miten suuri merkitys tyylillä on uutislähetyksissä. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS
On tärkeää, että uutisankkurikaksikon vaatteiden värit ja tyyli kohtaavat. Miespuoliset ankkurikollegat tapaavatkin tulla kysymään Lehmusvirralta aina yhden kysymyksen ennen lähetyksiä.
– Meidän miespuoliset ankkurimme ovat niin herrasmiehiä, että he aina kysyvät, mitä laitan päälle, ja sovittavat oman asunsa siihen. Arvostan sitä kovasti.

Maija Lehmusvirta kertoo luottavansa yksivärisiin vaatteisiin ja klassisiin malleihin. Kuva: Jonna Öhrnberg
Teoriassa Lehmusvirta voisi kiskaista tv-ruutuun ylleen mitä tahansa. Uutisankkurin työhön kuuluva neutraalius ja ammattiylpeys ovat kuitenkin iskostuneet hyvin syvälle, joten Lehmusvirta suosii enimmäkseen yksivärisiä vaatteita ja klassisia malleja.
– Vaatteet eivät voi varastaa huomiota. Se ei ole hyvä, jos katsoja vain miettii, että mitä tuolla on päällä. Uutiset ovat aina tärkein asia.