Juttu tiivistettynä

  • MOT tutki, missä tilanteissa lääkärien oikeuksiin voidaan puuttua. Suomessa lääkäri voi toimia ammatissa, vaikka olisi yksityiselämässään syyllistynyt väkivalta- tai seksuaalirikokseen.
  • Lääkärit voivat menettää ammatinharjoittamisoikeutensa ulkomailla, mutta jatkaa silti työskentelyä Suomessa. Lainsäädäntö vaihtelee maiden välillä.
  • Valvovilla viranomaisilla on IMI-järjestelmä, johon EU-maiden pitäisi kirjata tiedot lääkärien ja hoitajien ammattioikeuksien rajoituksista. Käytännössä järjestelmä ei toimi.
  • Valvirassa nykylakia pidetään vanhentuneena ja siihen toivotaan muutosta. Sosiaali- ja terveysministeriössä on vireillä laaja terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskeva lakimuutos.
  • Selvityksen tiedot perustuvat kansainvälisen toimittajajärjestö OCCRP:n ja 49 maan toimittajien lääkäreistä keräämään aineistoon. Suomesta mukana oli Ylen MOT.

Perheenäiti Michelle Haga luki uutisen omalla seudulla työskennelleestä lääkäristä paikallislehdestä syyskuussa 2023 ja järkyttyi.

Uutinen kertoi, että lääkäri oli saanut Ruotsissa tuomion lasta seksuaalisesti esittävien kuvien hallussapidosta ja levittämisestä.

Haga tajusi, että sama lääkäri oli hoitanut hänen neljää lastaan Pohjanmaalla, Maalahden terveyskeskuksessa. Lapset olivat käyneet vastaanotolla useita kertoja.

– Se oli shokki. Olin järkyttynyt, enkä voinut käsittää, että asia on totta. En ole koskaan ajatellut, että lapsiani tutkisi joku, jolla voisi olla taka-ajatuksia.

Michelle Hagaa ja hänen lapsiaan hoiti ahvenanmaalaissyntyinen lääkäri. Hän sai vuonna 2020 Ruotsissa tuomion yli 250:n lasta seksuaalisesti esittävän kuvan ja useiden videoiden hallussapidosta sekä yhden kuvan levittämisestä. Hänet tuomittiin yhdyskuntapalveluun ja osallistumaan seksuaalirikollisten hoito-ohjelmaan.

Katso videolta, miten lääkäri käyttäytyi lapsia kohtaan vastaanotolla.

Michelle Hagan neljä lasta sairastivat paljon. Heillä oli mm. korvatulehduksia. Kuvaus: Janne Järvinen / Yle, leikkaus: Atte Nurminen / Yle

Tuomion vuoksi lääkäri menetti ammatinharjoittamisoikeutensa Ruotsissa ja myöhemmin Norjassa. Hän vaihtoi nimeään ja tuli töihin Suomeen.

Suomessa lääkäri voi toimia, jos hänellä on sosiaalialan valvontavirasto Valviran myöntämä lupa. Lääkärin on haettava ammatinharjoittamisoikeutta jokaiseen maahan, jossa haluaa työskennellä.

Murhan yrityksestä tuomitulla lääkärilupa Suomessa

Ylen MOT on kansainvälisen toimittajaryhmän kanssa jäljittänyt rikoksiin ja vakaviin hoitovirheisiin syyllistyneitä ja oikeutensa menettäneitä lääkäreitä lähes 50 eri maasta.

Tutkivien toimittajien ryhmä löysi yli sata tapausta, joissa esimerkiksi seksuaalirikoksiin tai vakaviin hoitovirheisiin syyllistynyt lääkäri on siirtynyt töihin toiseen maahan.

Tapaukset ovat jäävuoren huippu, sillä tietoa lääkäreiden luvista tai niiden poistosta ei kaikista maista ollut edes saatavilla.

MOT löysi Suomen rekisteristä ainakin parikymmentä lääkäriä, joiden oikeuksiin viranomaiset ovat muualla viime vuosina puuttuneet, mutta joilla on edelleen oikeus toimia lääkärinä Suomessa.

Näin toimittajat tutkivat lääkärien lupia

  • Ylen MOT keräsi kansainvälisen toimittajajärjestö OCCRP:n ja 49 maan toimittajien kanssa viranomaisilta julkisia asiakirjoja ammatinharjoittamisluvan saaneista ja luvan menettäneistä lääkäreistä sekä lääkäreiden saamista tuomioista.
  • Kaikkien maiden viranomaisilla ei ollut rekistereitä lainkaan tai tiedon saaminen niistä oli vaikeaa.
  • MOT sai Suomesta tiedot lääkäreistä, joilla on voimassa oleva ammatinharjoittamisoikeus sekä lääkäreistä, joiden oikeudet oli poistettu. Lisäksi selvitettiin, ovatko oikeutensa menettäneet lääkärit syyllistyneet rikoksiin.
  • Suomessa on noin 32 000 lääkäriä, jolla on voimassa oleva ammatinharjoittamisoikeus. Vuoden 2010 jälkeen Valvira on tehnyt runsaat 200 päätöstä, joissa ammatinharjoittamisoikeus on poistettu määräajaksi tai kokonaan. Lääkäri on voinut menettää ammattioikeutensa useaan kertaan.
  • Aineiston avulla toimittajat etsivät lääkäreitä, joiden ammattilupia oli rajoitettu tai otettu pois esimerkiksi rikosten tai potilasturvallisuuden laiminlyöntien vuoksi ainakin yhdessä maassa, mutta joilla oli edelleen lupa työskennellä toisessa maassa.

Valvira ottaa kantaa ammattioikeuksiin vain, jos on näyttöä siitä, että lääkäri tekee töitä Suomessa.

Suomessa lääkärilupa on yhä muun muassa ihotautilääkäri Kwok Yun Leellä. Lee on menettänyt oikeutensa Norjassa ja hänet on tuomittu siellä yhdentoista vuoden vankeuteen murhan yrityksestä sekä pahoinpitelyistä.

Oikeus Suomessa on myös ruotsalaisella lääkärillä Martin Ahlströmillä. Hän menetti ammattioikeuden Ruotsissa, kun hänet tuomittiin siellä muun muassa lapsen raiskauksesta yli kolmen vuoden vankeuteen. Hovioikeus korotti rangaistusta neljään ja puoleen vuoteen.

MOT julkaisee lääkäreiden nimet, koska he ovat saaneet ulkomailla tehdyistä rikoksista pitkät tuomiot. Molemmat ovat saaneet Suomessa lääkärinoikeudet, ennen kuin heidät tuomittiin. Kumpikaan ei tällä hetkellä tee työtä Suomessa.

Michelle Haga istuu keittiössä ja katsoo kameraan.

Avaa kuvien katselu

Michelle Haga luki lehdestä, että Ruotsissa tuomittu lääkäri oli työskennellyt Pohjanmaalla. Hän tajusi heti, kenestä on kyse. Kuva: Janne Järvinen / YleVirossa lääkäri ei käytännössä voi menettää lupaansa

Lainsäädäntö ja lääkärien oikeuksiin puuttuminen vaihtelevat maittain suuresti. Esimerkiksi Virossa lääkäri ei voi käytännössä menettää lupaansa lainkaan. Virossa ei ole kansallista järjestelmää lääkärien hoitotyön arvioimiseksi eikä rajoitusten asettamiseksi.

Norjassa toimittajat löysivät yli 20 lääkäriä, jotka olivat menettäneet rikosten kuten puukotuksen tai potilaisiin kohdistuneen seksuaalisen hyväksikäytön vuoksi lääkärilupansa toisessa maassa ja jatkoivat silti työskentelyä Norjassa.

Latviassa syntyi skandaali, kun ilmeni, että kaksi Suomessa lääkäriluvan menettänyttä lääkäriä jatkaa edelleen töitä Latviassa. Suomessa kyseisten lääkärien ammattioikeudet on poistettu jo kymmenisen vuotta sitten epäpätevyyden ja potilasturvallisuuden vaarantamisen vuoksi.

”Potilaan pitää pystyä luottamaan lääkäriin”

Ruotsissa tuomittu ahvenanmaalaislääkäri palkattiin töihin Maalahteen joulukuussa 2021. Rikostausta ja lääkärioikeuksien menetys Ruotsissa paljastuivat hyvinvointialueelle vasta, kun lääkäri haki vakituista virkaa.

– Hän on toiminut täysin korrektisti ja on ollut ammattitaitoinen. Luottamus menetettiin, kun hän ei tuonut taustaansa rehellisesti esille, johtava ylilääkäri Peter Nieminen Pohjanmaan hyvinvointialueelta sanoo.

– Kun kävin itse hänen vastaanotollaan, minulla oli kiusallinen olo. Kun menin vastaanotolle lasten kanssa, ajattelin, että onpa hän hyvä lääkäri. Hän tuli hyvin toimeen lasten kanssa, Michelle Haga sanoo.

Myöhemmin luottamus lääkäreihin koki kovan kolauksen.

Katso videolta, mitä Michelle Haga odottaa nykyään lastensa lääkäriltä.

Michelle Hagan mielestä väkivalta- tai seksuaalirikoksesta tuomion saanut lääkäri ei sovi hoitamaan potilaita. Kuvaus: Janne Järvinen / Yle, leikkaus: Atte Nurminen / YleOikeuksien rajoittamisen pitää liittyä työhön

Ahvenanmaalaislääkärin työsuhde ei jatkunut Pohjanmaalla. Kesällä 2023 hän siirtyi töihin Länsi-Uudellemaalle, Inkoon terveysasemalle. Inkoossa lääkärin virkasuhde irtisanottiin koeajalla. Hän kanteli asiasta hallinto-oikeuteen. Oikeuden mukaan virkasuhteen purun perusteet olivat riittävät. Lääkäri ei vastannut MOT:n haastattelupyyntöön.

Valviralla oli tieto siitä, että ahvenanmaalaislääkäri oli menettänyt lääkärioikeutensa Ruotsissa. Tästä huolimatta se ei puuttunut lääkärilupaan Suomessa. Valviran mukaan lääkäri ei voi menettää ammattioikeuksiaan yksinomaan vapaa-ajalla tehdyn rikoksen takia.

MOT-dokumentti tutkii, missä tilanteissa lääkäreiden oikeuksiin voidaan puuttua.

Ammatinharjoittamisoikeuden rajoittamisen syiden tulee liittyä lääkärin työhön ja potilaan turvallisuuteen.

– Pelkkä rikos ei riitä syyksi. Meidän täytyy selvittää asiaa laajemmin. Voi löytyä jokin muu peruste, jolla ammattioikeutta voi rajoittaa, ryhmäpäällikkö Mervi Koivuniemi Valvirasta sanoo.

Esimerkiksi Ruotsissa tuomio vakavasta rikoksesta voi olla perusteena ammatinharjoittamisoikeuden poistamiselle.

Valvira toivoo muutosta lakiin

Valvirassa nykylakia pidetään vanhentuneena. Sosiaali- ja terveysministeriössä on parhaillaan vireillä laaja terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskeva lakimuutos.

– Olemme esittäneet, että lääkäreiden valvonnassa voitaisiin huomioida myös vapaa-ajalla tehdyt vakavat henkeen, terveyteen ja henkilökohtaiseen koskemattomuuteen kohdistuvat rikokset, ryhmäpäällikkö Mervi Koivuniemi sanoo.

Johtajaylilääkäri Peter Niemisen mielestä lainsäädännön tulisi olla kaikissa Pohjoismaissa sama.

Ainakin kaksi hyvinvointialuetta ja Ahvenanmaa ovat jo muuttaneet rekrytointikäytäntöjään. Ne ovat alkaneet tarkastaa esimerkiksi Ruotsista Suomeen töihin hakeutuvien lääkäreiden ammatinharjoittamisoikeuksia. Tämä käy ilmi MOT:n hyvinvointialueille tekemästä kyselystä.

– Mielestäni on vähän nurinkurista, että me joudumme itse tekemään salapoliisityötä. Olisi hyvä, jos olisi jonkinlainen automatiikka tai hakijalla todistus, että kaikki oikeudet ovat kunnossa, johtajaylilääkäri Peter Nieminen sanoo.

Kuvituskuva, jossa näkyy lääkäri ja kartta taustalla.

Avaa kuvien katselu

Kansainvälisen toimittajaryhmän selvitys on paljastanut mm. Norjassa ja Britanniassa useita vastaanottoa pitäviä lääkäreitä, jotka ovat esimerkiksi rikosten vuoksi menettäneet lupansa toisessa maassa. Kuva: Getty Images, kuvankäsittely: Otso Ritonummi / YleEU:n valvontajärjestelmä ei toimi

Valvovilla viranomaisilla on käytössä IMI-järjestelmä, johon EU-maiden pitäisi kirjata tiedot lääkärien ja hoitajien ammattioikeuksien rajoituksista. Osa maista, kuten esimerkiksi Viro ja Kreikka, ei kuitenkaan tee sinne kirjauksia.

Suomessa kirjauksista vastaa Valvira.

– Järjestelmä on huono. Sieltä pystyy etsimään lääkäreitä vain nimen perusteella ja samannimisiä lääkäreitä voi olla paljon, ryhmäpäällikkö Maarit Mikkonen Valvirasta sanoo.

Valvira ei käy IMI-järjestelmään tulevia hälytyksiä järjestelmällisesti läpi. Valvira tarkastaa hälytykset vasta, jos lääkäri hakee ammatinharjoittamisoikeutta. Pohjoismaiden välillä tiedot oikeuksien menetyksistä kulkevat paperilistoilla. Nimen lisäksi niissä kerrotaan myös syntymäaika.

Ylen MOT on kansainvälisen toimittajaryhmän kanssa jäljittänyt rikoksiin ja vakaviin hoitovirheisiin syyllistyneitä ja oikeutensa menettäneitä lääkäreitä lähes 50 eri maasta. Katso MOT Yle TV1:ssä maanantaina 10.11. klo 20 ja Yle Areenassa.

Onko sinulla vinkki Ylen MOT-toimitukselle? Ota yhteyttä tästä linkistä.