Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja parlamentaarisen finanssipoliittisen työryhmän jäsen Saara Hyrkkö ihmettelee hallituksen kyvyttömyyttä hyväksyä ilmastokriisin taloudellisia vaikutuksia. Hänen mukaansa valtiovarainministeriön laskelmat osoittavat, että suunnanmuutos on välttämätön.

Hallituksen ilmastovuosikertomuksen mukaan valtiovarainministeriö on laskenut dramaattisia seurauksia sille, jos Suomi ei saavuta ilmastotavoitteitaan. Ilmaston kuumenemisen johdosta talouskasvu hidastuu ja velkasuhteen kasvu kiihtyy. Hyrkön mukaan tätä tosiasiaa ei voida sivuuttaa finanssipoliittisia tavoitteita asetettaessa.

– Jos emme kykene pysäyttämään ilmastokriisiä, velkasuhteen vakauttamisesta on turha haaveilla. Valtiovarainministeriön arvion mukaan velkasuhde voi nousta pahimmillaan jopa 30% vuoteen 2070 mennessä. Luonto ottaa velkajarrusta niskalenkin, Hyrkkö jyrähtää.

Valtiovarainministeriö on laskenut myös positiivisen skenaarion. Hyrkön mukaan peli ei ole menetetty, mutta hän korostaa päättäväisen ilmastopolitiikan merkitystä Suomen talouden kuntoon laittamiselle ja kasvulle.

– Valtiovarainministeriön tarkastelussa todetaan, että Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin pääseminen vauhdittaisi bkt:n kasvua ja auttaisi velkasuhteen hillinnässä. Vastaavasti tutkijat ovat arvioineet, että Suomen hiilineutraalisuustavoite on saavutettavissa ja hiilinielut pelastettavissa tavalla, joka itse asiassa vahvistaa julkista taloutta, Hyrkkö pohtii.

Hyrkön mukaan hallituksen ilmastopolitiikan hintalappu alkaa jo näkyä.

— Vihreän siirtymän investoinnit karkaavat, verotuotot vähenevät ja riski taloudellisista seurauksista kasvaa, kun hallitus omilla päätöksillään kasvattaa päästöjä ja laiminlyö hiilinieluja. Suomessa niitetään pian hallituksen ilmastotoimettomuuden ja muutenkin epäonnistuneen talouspolitiikan satoa, jos velkasuhteemme paukkuu yli 90 prosentin. Ilmastopolitiikan suuntaa on korjattava välittömästi, Hyrkkö vaatii.