Neea Riverin lapsi on syntynyt.


Neea River synnytti esikoisensa. Roosa Bröijer
Laulaja Neea River on saanut lapsen. Hän kertoo asiasta Instagram-tilillään.
– Maailmani on muuttunut ikuisesti: Vauvatyttö on täällä. Hän on täydellinen. En ole koskaan ennen tuntenut tällaista rakkautta – en edes osaa kuvailla tätä tunnetta, laulaja kirjoittaa.
Neea kertoo, että lapsi syntyi kolme viikkoa ennen laskettua aikaa.
– Olin aikeissa ottaa raskauskuvani tänä viikonloppuna, mutta hän sanoi, että ei äiti, haluan olla marraskuun skorpioni-vauva, joten tulen ulos nyt, Neea kirjoittaa nauruemojin kera.
Raskausaikaansa Neea kuvailee maagiseksi ja terveelliseksi. Neea kirjoittaa tietävänsä, että ikävöi raskausvatsaansa ja sitä, kun tuntee vauvan pienet potkut.
– Mutta nyt kun katson hänen pieniä sormiaan ja varpaitaan, en yksinkertaisesti kestä! Neea kirjoittaa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.
Neea on jakanut useampia kuvia Naistenklinikalta. Kolmatta kuvista Neea kommentoi vitsikkäästi kuvatekstissä.
– Kolmannessa kuvassa hän jo näyttää, kuka on pomo, jos hänelle ryttyilee.
Kuvassa Neean vastasyntynyt vauva pitelee korvaansa keskisormellaan.
Julkaisunsa lopuksi Neea kiittelee Naistenklinikan henkilökuntaa synnytyskokemuksesta.
Vastasyntynyt vauva on Neean esikoinen. Raskaudestaan hän kertoi toukokuussa.
Itsenäisesti musiikkia julkaiseva Neea osallistui aiemmin tänä vuonna Uuden musiikin kilpailuun Nightmares-kappaleellaan.