Näyttelijä Betty Harford on kuollut 98 -vuotiaana.
Suru-uutisen ilmoitti näyttelijättären ystävä Wendy Mitchell. Hän kertoi Facebookissa Bettyn menehtyneen 2. marraskuuta perheensä ympäröimänä.
New Yorkissa syntynyt Betty aloitti viihdeuransa radiossa 1950 -luvulla. Radion jälkeen hän siirtyi televisioon, ja hänet nähtiin muun muassa sarjassa Alfred Hitchcock Presents ja Hämärän rajamailla -scifissä (The Twilight Zone, 1959–1964).
Betty muistetaan parhaiten roolistaan suositussa Dynastia -televisiosarjassa (1981–1989). Hän näytteli kokki Hilda Gunnersonia ohjelmassa yhdeksän vuoden ajan.
Dynastia kertoi öljyllä rikastuneista Carringtoneista. Sarjaa tähdittivät muun muassa Joan Collins, John Forsythe sekä Linda Evans.
AOP
Bettyn arvostetuimpiin tv-töihin kuuluu rouva Nottinghamin rooli draamasarjassa The Paper Chase, jota tehtiin kahteen otteeseen vuosina 1978–1979 ja 1983–1986. Sarja perustui Jay Osborn Jr:n samannimiseen romaaniin. Betty näytteli kaikkiaan ohjelman 41 jaksossa.
Näyttelijätärtä jäivät kaipaamaan poika Chris sekä tämän lapset.