Constantinos ”Gogi” Mavromichalisin kesä on mennyt lapsen tahdissa.
Constantinos ”Gogi” Mavromichalis sai Sofia-puolisonsa kanssa lapsen kaksi vuotta sitten.
Hän kertoo kesän menneen pienen tytön ehdoilla, mikä näkyy myös tapahtumavalinnoissa.
– Ainoa musiikkikeikka, jossa olen käynyt on Aarne Alligaattori ruotsin kielellä, Mavromichalis kertoo Iltalehdelle Suomen surkein kuski -ohjelman pressitilaisuudessa.
Ruotsin kieltä harjoitellaan hänen mukaan koko ajan – lapsen tahtia.
Vaikka aikuisempi musiikki jääkin lapsiarjen jalkoihin, on Mavromichalisin mielestä ihanaa nähdä, miten haltioissaan lapset ovat esiintyjän äärellä.
– Se on ihanaa nähdä heidän onnensa.
Myös kauppakeskusten lastenhyllyt ovat tulleet tutuiksi. Tämä saa Mavromichalisin muistelemaan omaa lapsuuttaan.
– Muistan lapsuudesta sen, kun menimme äidin kanssa Stockmannille, niin vihasin matto-osastoa siinä vaiheessa eniten.
– Äiti tiesi, että nyt lapselle pitää saada jäätelöä, Mavromichalis tokaisee.
Mavromichalisin oma lapsi on vielä sen verran pieni, ettei saman tason antipatioita ole syntynyt. Lapsi kulkee mukana rattaissa, ja välillä ehkä kiukuttelee.
– Välillä pitää vähän jaloitella, Mavromichalis kertoo.
Mavromichalis vietti Sofia-vaimonsa kanssa hääpäivää heinäkuussa. Pari kävi syömässä ravintolassa, ja jälkiruoalla vielä toisessa ravintolassa – jäätelöä kun alkoi tekemään mieli.
– Se oli vähän tuhmaa mennä ravintolasta ravintolaan, Mavromichalis .


Constantinos ”Gogi” Mavromichalis astuu uusiin saappaisiin Suomen surkein kuski -ohjelman juontajana. Elle Laitila
Surkein kuski
Mavromichalis nähdään Suomen surkein kuski -ohjelman tulevalla kaudella juontajana. Eero Ettalan saappaisiin astuminen ei jännitä. Ohjelman tekoon on annettu vapauksia, ja hän kertookin ohjelman formaatin kokeneen muutoksen.
– Ennen tämä ohjelma on ollut sellaista kotoisaa taustaohjelman tapaista. Nyt tämä on tuotu sille tasolle, että tämä on ihan pääohjelma.
Mavromichalis tunnustaa olevansa ratissa kreikkalainen kuski. Hän nimeää auton yhdeksi harvoista paikoista, joissa menettää malttinsa. Mavromichalisin isä on kreikkalainen.
– Johtuen muista liikenteessä, hän sanoo pilke silmäkulmassaan.
Vinkiksi auton ajamiseen Mavromichalis antaa harjoittelun.
– Jos olet epävarma, niin harjoittele sitä ajamista. Epävarmuus on se suurin ongelma.
Myös toinen vinkki löytyy.
– Älkää ajako liian hitaasti. Toki nopeusrajoitusten puitteissa, mutta herranen aika ei alinopeutta, Mavromichalis heittää.
Suomen surkein kuski la 6.9. klo 21 alkaen MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla.