Luonnonvarakeskus kerää jälleen satotietoja suomalaisilta maatiloilta. Tulokset vaikuttavat muun muassa maatalouspolitiikkaan.
Satotilaston avulla tietoa suomalaisesta peltokasvituotannosta on jo sadan vuoden ajalta. Kuva: Esko Keski-Vähälä
Luonnonvarakeskus Luken satotilastokysely on jälleen käynnissä. Tänä vuonna mukana noin 5 500 maatilaa, joista 700 on luomussa.
Kyselyyn kuuluvat tilat ovat saaneet kirjeen sekä ohjeet verkossa vastaamiseen. Puhelinhaastattelijat keräävät tiedot marraskuun aikana niiltä kyselyyn kuuluvilta tiloilta, jotka eivät ole pystyneet vastaamaan verkossa. Kysely löytyy Luken verkkosivuilta.
Kyselyn tarkoituksena on tuottaa tiedot tärkeimpien peltokasvien sadoista. Lisäksi tuotetaan tieto maatilojen varastoissa olevan viljan määrästä. Myös syyskylvöaloista saadaan ennakollinen tieto. Pääosa tiedoista tuotetaan myös luomutiloille.
Ennakkotiedot satotilastokyselystä valmistuvat 20. marraskuuta.
Saaduista tiedoista koostetaan sekä koko maata että maakuntia kuvaava tilasto. Tietoja hyödynnetään esimerkiksi maa- ja elintarviketalouden kehittämisessä, poliittisessa päätöksenteossa ja politiikan vaikutusten arvioinnissa.
