Poliisi on saanut selvitettyä lokakuun lopussa Kuopion Nilsiässä tapahtuneen nopeusvalvontakameran varkauden.

Katkennut tolppa.

Avaa kuvien katselu

Kameran välähdettyä mies haki tarvittavat välineet tolpan sahaamiseksi sekä kameran kuljettamiseksi, ja palasi takaisin tapahtumapaikalle. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Poliisi on saanut selvitettyä lokakuun lopussa Kuopion Nilsiässä tapahtuneen nopeusvalvontakameran varkauden.

Kameran varasti 1990-luvulla syntynyt siilinjärveläismies, joka oli ajanut kameran ohi ylinopeutta Nilsiän Halunalla, Laitisenmäen kohdalla.

Tilanne sai alkunsa, kun epäilty oli ajanut valvontakameraan 80 km/ h nopeusrajoitusalueella 104 kilometriä tunnissa. Kameran välähdettyä mies haki tarvittavat välineet tolpan sahaamiseksi sekä kameran kuljettamiseksi, ja palasi takaisin tapahtumapaikalle.

Tutkinnanjohtajana tapauksessa toiminut rikoskomisario Tiina Borg kertoo, että rikoksen selvittämisessä ratkaisevaa oli muun muassa poliisin monipuoliset tutkintakeinot.

– Autoilijan ilmoituksen perusteella pääsimme nopeasti rikokseen kiinni, ja pystyimme hyödyntämään erilaisia tietolähteitä tapauksen tutkinnassa.

Nilsiän Haluna kartalla.

Avaa kuvien katselu

Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Epäilty on tunnustanut teon kuulusteluissa ja kertonut kameran sijainnin. Poliisi sai kameran haltuunsa marraskuun ensimmäisellä viikolla sukeltajan avustuksella.

Tuhottu tolppa ja varastettu kamera laitteistoineen on poliisin tiedotteen mukaan kymmenien tuhansien eurojen arvoinen. Tolpan omistaa Ely-keskus ja kamera on poliisin omaisuutta.

Siilinjärveläismiestä epäillään törkeästä varkaudesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Asia siirtyy seuraavaksi syyttäjälle syyteharkintaan.