Muusikkona paremmin tunnetun Herra Ylpön poikkitaiteellinen esikoisohjaus Kronos Kairos on tehnyt yhden vuoden huonoimmista avaustuloksista.

Arkistovideo: Herra Ylppö kertoo Kronos Kairos -elokuvastaan

Perjantaina 7. marraskuuta 15 teatterissa ensi-iltansa saaneen elokuvan näki viikonloppuna 130 katsojaa. Vertailuna todettakoon, että Anna Erikssonin taide-elokuvatrilogian päätösosa E keräsi syyskuun lopulla 16 teatterissa 297 katsojaa.

Kronos Kairos on esitetty aiemmin kourallisella kotimaisia festivaaleja, joiden katsojaluvut eivät ole tiedossa. Ilman tuotantotukea tehty elokuva sai markkinointi- ja levitystukea Suomen elokuvasäätiöltä 5 000 euroa.

Kronos Kairos

Kronos Kairos
Kovameno

Pohjalla oma avioero

Mika Lätin kanssa käsikirjoitettu Kronos Kairos perustuu ohjaajan mukaan hänen omiin kokemuksiinsa avioerosta, joka johtaa tinnitukseen, miehiseen irrationaalisuuteen ja epätoivoiseen tasapainon etsimiseen.

Herra Ylppö on itse kutsunut mustavalkoista Kronos Kairosta taidetieteiselokuvaksi, jonka tarinassa jätetty mies (Protoni Järvinen) ”velloo surkeassa olossaan tuulien armoilla keskellä karunkaunista maisemaa ja yrittää epätoivoisesti etsiä uutta tasapainoa”.

Elokuvan tuottajina ovat toimineet Lätin ja Ylpön lisäksi Toni Järvinen, Jari Sarasvuo, Mariska ja Bo Malmberg. Ohjaamisen ohella Herra Ylppö on myös kuvannut ja leikannut elokuvan.