Seinäjokelaisen Tarja Ala-Heikkilän kameraan tallentui meteorin harvinaisen pitkä ilmalento sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.
Ilmalento kesti kameratallenteen mukaan noin 30 sekuntia.
Ylen (yle.fi, 10.11.) haastatteleman Ursan tulipallotyöryhmän analyytikon Jaakko Visurin mukaan asteroidivyöhykkeeltä tullut meteori itsessään ei ole poikkeuksellinen, mutta sen pitkä ilmalento on.
Visuri arveli Ylelle, että tulipallosta ei osunut mitään maahan asti, vaan se paloi loppuun pitkän ja loivan ilmalennon vuoksi.
Seinäjoen keskustassa asuva Ala-Heikkilä kertoo videolle tallentuneen tulipallon olleen silkkaa sattumaa.
– Kamera asennettiin kuvaamaan Lakeuden ristin yllä avautuvia auringonnousuja ja -laskuja mahtavine väreineen. Tarkoituksena on, että meillä on vuoden kuluttua katsottavissa timelapse koko vuodelta. Kävi mäihä, kun nauhalle tallentui tällainenkin herkku.
Kameran asensi Ala-Harjan veli Antti Rinne.
– Hän seuraa tähtitaivasta enemmänkin ja tiesi lähteä etsimään tulipalloa nauhalta, Ala-Heikkilä sanoo.
Kameralle tallentuneesta tulipallosta on tehty paljon havaintoja myös esimerkiksi Taivaanvahti-sivustolla.