Länsi-Uudenmaan poliisi määräsi yhteensä 17 kuljettajaa ajokieltoon viime viikonlopun liikennevalvonnassa. Partiot valvoivat liikennettä 7.–9. marraskuuta eri puolilla Länsi-Uuttamaata.
Komisario Hannu Kontola kertoo, että esimerkiksi Espoon Länsiväylällä kahdeksankympin nopeusrajoitusalueella yksi kuljettaja ajoi 197 km/h.
Leppävaaran Mestarintunnelissa kuudenkympin alueella poliisi pysäytti puolestaan kolme kuljettajaa, jotka ajoivat 110, 118 ja 137 km/h.
– Huonoa liikennekäyttäytymistä havaittiin siinä määrin, että asetimme 17 kuljettajaa ajokieltoon. Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia kirjasimme yhdeksän ja liikenneturvallisuudesta piittaamattomuuksia 10 kappaletta, Kontola kertoo tiedotteessaan
Lisäksi poliisi tarkasti lukuisia raskaan liikenteen ajoneuvoja sekä puhallutti yhteensä 68 kuljettajaa. 18 henkilöä sai ajelunsa perusteella sakon.