Riihimäen kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina. Valtuusto päätti, että uuden perhetalon suunnittelu aloitetaan vuotta suunniteltu aikaisemmin.

Avaa kuvien katselu
Riihimäen kaupunginvaltuuston talousarviokokous kesti taukoineen viisi tuntia. Kokousta johti Riku Bitter (kok. selin), eväitään tutkimassa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Miia Nahkuri (sd.) ja vieressä Sari Jokinen (vihr.). Arkistokuva. Kuva: Miki Wallenius / Yle
Uuden perhetalon suunnittelu aloitetaan Riihimäellä vuotta suunniteltua aikaisemmin.
Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän esityksestä perhetalon suunnitteluun varattu 100 000 euron määräraha siirrettiin kaupunginvaltuuston talousarviokokouksessa vuodelta 2028 vuodelle 2027. Muutos hyväksyttiin äänin 26–16, yhden valtuutetun äänestäessä tyhjää.
Perhetalo on rakennus, johon kaupunki pyrkii keskittämään perheille suunnattuja palveluita yhteen paikkaan.
Valtuusto haluaa myös selvittää mikä Riihimäellä on tilanne alakoulujen suomi toisena kielenä -opetuksessa. Hannele Saaren (kd.) tekemä aloite alakoulujen S2-opetuksen kartoittamisesta hyväksyttiin yksimielisesti.
– Selvityksen jälkeen on tehtävä suunnitelma, jonka avulla S2-opetus saatetaan oikealle tasolle, Saaren aloitteessa edellytetään.
Uusi vakaan talouden ohjelma käyntiin
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessa myös kaupungin talousarvion vuodelle 2026 ja taloussuunnitelman vuosille 2026–2028. Riihimäen kaupungin talousarvio on ensi vuonna 2,1 miljoonaa euroa alijäämäinen.
Alijäämäisen talousarvion vuoksi valtuusto päätti käynnistää uuden vakaan talouden ohjelman.
Vuoden 2026 kunnallisvero pysyy 7,9 prosentissa ja yleinen kiinteistövero 1,45 prosentissa.
Kaupunki investoi ensi vuonna yhteensä 17 miljoonalla eurolla. Suurimmat investoinnit kohdistuvat Jokikylän yleisten alueiden rakentamiseen ja vanhan kaupungintalon kunnostukseen. Molempiin on varattu kolme miljoonaa euroa.
Riihimäen kaupunginvaltuuston kokouksessa käsiteltiin yhteensä yksitoista muutosesitystä talousarvioon. Niistä vain perhetalon investointisuunnittelun aikaistaminen hyväksyttiin.