Sääntöihin on tehty useampia viilauksia, mutta listalta löytyy yksi merkittävä muutos. Ensi kaudella kaikista osakilpailuista jaetaan tasavertaiset pisteet eli kalenterissa ei ole enää ralleja, joissa olisi tarjolla korotetut pisteet.
SM-sarjassa on jaettu perinteisesti tavallista isommat pisteet Tunturirallissa sekä kauden päätöskisassa. Tavallisesti rallin voittaja palkitaan 25 pisteellä, mutta korotetussa pistekisassa, kuten Tunturirallissa, maksimipotti on ollut 34 pistettä.
Sääntöihin on nyt kirjattu myös se, että ensi kaudesta lähtien SM3-luokassa saa kilpailla myös Rally5-luokituksen kilpureilla. Tänä vuonna luokan mestaruudesta ajettiin Rally4-autoilla. Lisäksi SM3-luokkaan saa jatkossa osallistua kuljettajana sen vuoden alusta, kun kuski täyttää 16 vuotta.
Katso alta rallin SM-sarjan keskeisimmät sääntömuutokset:
- Erivapausanomukset tulee toimittaa AKK:lle vähintään kaksi kuukautta ennen kilpailua
- SM3-luokkaan on lisätty FIA Rally5 -autot
- SM3-luokassa I-ohjaaja voi kilpailla siitä vuoden alusta, kun täyttää 16 vuotta
- SM1–SM5-luokkien ennakkoilmoittautuminen ei ole pakollista AKK:n kilpailijalisenssillä ajaville
- Sarjapisteisiin ovat oikeutettuja kaikki I-ohjaajat, joilla on FIA:n alaisen lajiliiton kilpailijalisenssi
- Sarjamaksuihin on tehty alv-mukainen korotus
- RSJM-sarjaa ajavilta kilpailijoilta ei peritä erillistä SM4-lisämaksua
- Kaikista osakilpailuista jaetaan jatkossa tasavertaiset pisteet – korotettuja pisteitä ei enää käytetä
- Rally5 Cup -mestaruudesta ajetaan SM3-luokan kilpailijoiden kesken, ja sarjassa huomioidaan kaikki osakilpailut
- Kuvausoikeuksiin on lisätty tarkennus: kameran yhteydessä voidaan ottaa ECU:sta datasiirto live streamin käyttöön
- Ennakkotutustuminen erikoiskokeisiin on rajattu kesäkaudella kahteen ja talvikaudella kolmeen kertaan
- Auton dokumentit toimitetaan kauden ensimmäiseen osakilpailuun; seuraaviin vain, jos muutoksia on tapahtunut. Kilpailija vastaa dokumenttien oikeellisuudesta
- Kaikki kilpailijat lähtevät minuutin välein, ellei kilpailunjohtaja turvallisuussyistä toisin päätä. TV- tai promootiotarkoituksissa voidaan käyttää myös kahden minuutin lähtöväliä
- SM-luokissa talvirenkaiden nastaulkonema saa olla enintään 7,4 mm
- Väärän renkaan käytöstä seuraa yhden minuutin (60 sekunnin) aikasakko per rengas
- Masters Cupissa palkitaan artiklan 4.1.7 mukaisesti paras kuljettaja muistoesineellä. Kauden päätteeksi eniten pisteitä saavuttaneet I- ja II-ohjaaja palkitaan AKK:n Cup-mestaruuspalkinnoilla
- Sarjajärjestäjän ovinumeron alapuolinen tila on vapautettu osakilpailujärjestäjän käyttöön
Rallin SM-sarjassa ajetaan ensi vuonna seitsemän osakilpailua. Kausi käynnistyy 16.-17. tammikuuta Mikkelissä.
Esapekka Lappi nappasi tänä vuonna rallin SM-sarjan pääluokan mestaruuden. Urallaan kaksi MM-rallia voittanut Lappi on vahvistanut, että hän kilpailee myös kaudella 2026 SM-sarjassa kartanlukija Enni Mälkösen kanssa.