Politiikka

Keskustalaiset kansanedustajat ovat tehneet lakialoitteen, jossa esitetään kännykkäkiellon laajentamista toiselle asteelle.

– Kokemukset peruskoulussa ovat olleet todella positiivisia. Jo lyhyessä ajassa on havaittu, että työrauha ja keskittyminen opetukseen on parantunut, sanoo kansanedustaja Markku Siponen

– Opettajilta ja rehtoreilta on tullut viestiä siitä, että kännyköiden käyttöön pitäisi puuttua nykyistä tiukemmin myös toisella asteella. Jos kännykkä on jatkuvasti esillä, se vie huomiota eikä edesauta oppimista, opettajataustainen Siponen jatkaa.

Markku Siposen mukaan kännykät vievät huomiota oppimiselta. Kuva: Mikko Stig

Keskustalaiset katsovat, että peruskoulun hyvien kokemusten rohkaisemana on ryhdyttävä valmistelemaan vastaavia säädöksiä myös toisen asteen oppilaitoksiin.

Lakialoitteen allekirjoittaneiden mielestä mobiililaitteiden käyttö tulisi jatkossa kieltää oppitunneilla lukiossa, ammatillisissa opinnoissa ja tutkintoon johtavassa koulutuksessa, lukuun ottamatta niiden käyttöä opettajan luvalla oppimistarkoitukseen taikka rehtorin tai opettajan luvalla henkilökohtaiseen terveydenhoitoon.  

– Älypuhelimet ovat lisänneet erityisesti nuorten ruutuaikaa. Liiallisella ruutuajalla on runsaasti negatiivisia, niin fyysisiä kuin psyykkisiä, terveysvaikutuksia, sanoo kansanedustaja Hanna Kosonen.

– Toki tiedostamme, että varsinkin toisella asteella on käytössä paljon sähköisiä oppimateriaaleja, ja jatkossakin niiden käyttämiseen voidaan hyödyntää oppilaan omaa mobiililaitetta, jos opettaja niin parhaaksi katsoo, Kosonen jatkaa.

Hanna Kosonen muistuttaa runsaan ruutuajan haitallisista terveysvaikutuksista. Kuva: Jari Laukkanen

Edustajat toteavat, että ruutuaika vaikeuttaa nukahtamista, lyhentää unta, heikentää unen laatua ja lisää väsymystä. Liiallinen kännykän käyttö voi myös hankaloittaa painonhallintaa liikunnan ja arkiliikkumisen vähentyessä sekä aiheuttaa kipua ja särkyjä epäergonomisten ja staattisten käyttöasentojen ja liiallisen paikallaanolon myötä.

Keskustalaiset ovat lisäksi huolissaan siitä, että ruutuaika heikentää mielen hyvinvointia, lisää ärtyneisyyttä ja stressiä. Liikakäyttö vaikuttaa myös lasten ja nuorten kielelliseen kehitykseen ja estää aivoja palautumasta ja vaikuttaa siten keskittymiskykyyn ja muistiin.