Pääkirjoitus|IMF:n antaman varoituksen jälkeen Suomessa ei todennäköisesti enää keskustella siitä, jarrutetaanko vai ei. Sen sijaan puhutaan siitä, kuinka paljon jarrutetaan.
11.11. 17:30
Suomessa on perinteisesti kuljetettu Suomelle tärkeitä viestejä ulkomaiden kautta. Takavuosina ruotsalaiset lehdet kertoivat – suomalaisten lähteiden ystävällisellä avustuksella –, missä tilassa Suomen idänsuhteet oikeasti olivat. Samoin 1990-luvun lamassa suomalaiset auttoivat suuria luokituslaitoksia keräämään Suomesta taloustietoa maaraportteihinsa, jotka sitten murskaavasti osoittivat piskuisen maan olevan matkalla konkurssiin.
Lama-ajan järkyttävin tieto tuli Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä. Maaliskuussa 1992 se varoitti vakavasti, että Suomen talous syöksyy kohti turmiota. IMF kertoi, että Suomeen voi iskeä yhtä aikaa pankki-, valuutta- ja velkakriisi.
IMF antoi hyvin yksityiskohtaiset ohjeet talouden suunnan korjaamiseen: työttömyysturvaa oli leikattava, palkkoja oli joustavoitettava, pankkien pelastamiseen oli varauduttava, ja säästöjä oli tehtävä heti. Aikaa reagointiin oli vain muutama kuukausi, rahasto varoitti. Suomessa varoitus oikaistiin tulkinnoissa yleisesti niin, että Suomi on vaarassa joutua IMF:n holhoukseen.
Tämän jälkeen Suomessa ei enää keskusteltu siitä, leikataanko julkisia menoja. Sen sijaan puhuttiin siitä, paljonko niitä leikataan.
Nyt IMF on taas jyrähtänyt. Se kertoi tuoreessa raportissaan, että Suomen velkaantuminen on karkaamassa käsistä. Suomen julkisen talouden velka kasvaa järjestön mukaan viiden vuoden kuluessa 95 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Raporttia varten on haastateltu suomalaisia päättäjiä.
Vuonna 1992 IMF ei kiitellyt Suomea mistään. Nyt sentään kiitosta tuli muun muassa työmarkkinoiden uudistuksista ja siitä, että eduskuntapuolueet – vasemmistoliitto pois lukien – ovat päässeet sopuun velkajarrusta. Sillä hillitään Suomen velkaantumista yli vaalikausien.
Tämän jälkeen ei Suomessa todennäköisesti enää keskustella siitä, jarrutetaanko. Sen sijaan puhutaan siitä, kuinka paljon jarrutetaan. Asia on nyt IMF:ssä kuulutettu.