Luvattomia graffiteja on tapana kutsua ilkivallaksi, vaikka motiivi maalaukselle voi olla jotain muuta, kirjoittaa Aamulehden toimittaja Erika Mäkelä.
5.8. 19:00
Aamulehti
Yksi kaverini on rikollinen. Hän teki 15-vuotiaana jotain sellaista, mitä moni tamperelainen paheksuu.
Nuoren umpirakastuneen pirkanmaalaispojan elämään oli juuri yläasteen lopulla tullut mukaan ensimmäinen oikea tyttöystävä. Hän päätti tehdä romanttisimman teon, mitä teini-ikäinen poika voi kuvitella.
Kaverini kävi spraymaalaamassa kotikulmiensa sähkökaappiin vaaleanpunaisen sydämen ja sanat ”For my love”.
Vuosia myöhemmin maalaus on edelleen paikallaan ylöjärveläisen seurakuntakodin edustalla.
Sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua, Suomessa taas ”töhriminen” on kiellettyä. Rikosnimike on vahingonteko, ja pelkkä maalien kantaminen mukana ilman hyväksyttävää syytä voi johtaa sakkoihin.
Seiniin piirtely, maalailu ja raaputtelu ovat ihmiselle lajinomaista toimintaa.
Kivikaudella punamullasta tehty maali siveltiin käsin kallioiden seinämiin. Piirrettiin eläimiä ja ihmishahmoja. Joskus kiveen tyydyttiin laittamaan pelkkä kädenjälki.
Antiikin Roomassa raaputetut graffitit olivat yleinen näky. Ne olivat usein rivoja ja humoristisia. Kreikkalainen filosofi Plutarkhos ei pitänyt graffiteja juuri minään. Hänen mukaansa niihin ei kirjoitettu mitään hyödyllistä tai miellyttävää, vaan pelkästään turhanpäiväisiä toivotuksia, muisteluita ja muita naurettavuuksia.
Roomalaisten töhryt ovat nykyään historioitsijoille merkittävä aineisto. Monumentit kertovat yläluokasta ja niihin raaputetut piirrokset taas tavallisesta kansasta ja heidän elämästään.
Nykypäivänä graffiteja ja erityisesti tageja kutsutaan ilkivallaksi. Montaa tamperelaista harmittaa, että Pispalan talojen kivijalkoja ja roskiksia koristavat tagit.
On ollut jopa puhetta alueen slummiutumisesta. Mielestäni siitä on kuitenkin hupsua puhua kaupunginosan kohdalla, jossa asuntojen keskimääräinen neliöhinta on reippaasti yli Tampereen keskiarvon.
Pispalaa on vuosikymmenten saatossa muuttanut pikemminkin gentrifikaatio, eli alueen keskiluokkaistuminen. Ennen työväen asuttamalla harjulla sijaitsevat nykyään monien hyvätuloisten miljoonatalot.
Harvemmin tulee pohdittua, mitä tagin tai graffitin tekijä on miettinyt sitä maalatessaan.
Jotkut Pispalan tageista ovat varmaan protesteja alueen keskiluokkaistumiselle. Seiniin maalaaminen voi olla kapinointia systeemiä vastaan, tai ainakin sitä, ettei seiniin saisi maalata.
Syitä graffitien tekemiselle on varmasti lopulta yhtä monia kuin itse maalauksia. Niitä ei välttämättä tarvitse hyväksyä, mutta olisi tyhmää väittää kaikkien graffitintekijöiden haluavan vain pilata tietoisesti kaupunkikuvaa.
Esimerkiksi kaverini töhryn motivaationa ei toiminut ilkivalta, vaan rakkaus.
Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.