Latelan Laurin tulot olivat vuotta aiemmin nollilla.
Näin käytät verokonetta. Videolla on tiivis ohje siihen, miten löydät koneesta haluamasi tiedot.
Latela-sarjasta tutuksi tullut Lauri Huttunen tienasi vuonna 2024 47 726 euroa ansiotuloja. Hänelle ei kertynyt pääomatuloja.
Vuotta aiemmin Huttunen tienasi pyöreät 0 euroa.
Huttusen puoliso Sari-Anna Huttunen (ent. Leppänen) puolestaan tienasi 48 495 euroa ansiotuloja. Hänellä ei ollut pääomatuloja. Vuonna 2023 hän tienasi verotettavia ansiotuloja 42 694 euroa.
Sari-Anna työskentelee ravintolaketju Ihkun liiketoimintajohtajana. Lauri taas on tehnyt viime vuosina osittain töitä yrittäjänä autoalalla. Lisäksi hänet on nähty useammassa tv-sarjassa.
Lauri Huttunen on Huttunen Events Oy:n toimitusjohtaja. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2024 noin 177 000 euroa. Yhtiön tilikauden tulos oli noin 5 000 euroa plussan puolella.
Lauri kertoi Laten ja Sarkun hurjat suunnitelmat -sarjassa, että hänen ja Sari-Annan tähtäimessä on työnteon vähentäminen. Pari suunnittelee, että kymmenen vuoden päästä heidän taloudellinen tilanteensa olisi se, että töiden määrää voisi vähentää.
– Pyritään siihen että meillä on vähän omavaraisuusastetta, eläimiä, paikat kunnossa ja raha-asiatkin kunnossa, että voi vähän helpottaa elämän tahtia, Lauri sanoi tv:ssä.
Pariskunta meni naimisiin viime kesänä kotitilallaan. He ovat remontoineet useamman vuoden ajan Hämeenkyrössä sijaitsevaa Väinö Linnan kotitilaa.
Lue lisää: Latelan Laurin ja Sari-Annan kotitilalla on käynyt ikävä ilmiö – ”Ei tunnu kivalta”
Remontin myötä kiinteistönvälittäjä arvioi, että tilan arvo nousi noin 685 000 euroon.
IS kertoi vuonna 2023, että tilan myyntihinta liikkui tuolloin noin 300 000 euron paikkeilla. Pariskunta osti talon vuonna 2022.
Remonttiin upposi pariskunnan mukaan noin 200 000 euroa, sillä talo oli ollut kylmillään 47 vuotta.
– Kiinteistön hankintahinnan kanssa kokonaisuuteen on mennyt 550 000 euroa. Budjetin suhteen tuli yllätyksiä, mutta ei sellaisia, että budjetti olisi tuplaantunut. Maansiirtotyöt maksoivat eniten. Siihen meni noin puolet budjetista, he kertoivat huhtikuussa IS:lle.
Ilta-Sanomien verokoneeseen pääset täältä.