Vornasen oikeudenkäynti|Naisten mukaan miehet humaltuivat yön mittaan ja lopulta tilanne kärjistyi.
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Kansanedustaja Timo Vornanen ja toinen mies kilpailivat nuorten naisten huomiosta Bar Ihkussa viime keväänä.
Tilanne kärjistyi miesten humaltuessa ja johti painimiseen ja lopulta laukaukseen baarin ulkopuolella.
Naiset kertoivat poliisille miesten käytöksen muuttuneen epämukavaksi illan edetessä.
Poliisi kuulusteli esitutkinnassa todistajina kahta nuorta naista, jotka olivat tilanteen ytimessä, kun nahistelu alkoi kansanedustaja Timo Vornasen ja häntä uhkailleen ”pukumiehen” välillä Bar Ihkussa viime keväänä.
Tilanne eteni lopulta siihen, että Vornanen ampui kerran käsiaseellaan maahan kertomansa mukaan lopettaakseen uhkaavan tilanteen baarin ulkopuolella.
Esitutkinta-aineistosta ilmenee, miten nuoret naiset näkivät tilanteen alun. Toinen heistä kertoi, että hän tuli kaverinsa kanssa baariin yhdentoista aikaan ja pian Vornanen lyöttäytyi heidän seuraansa.
”Ei ehditty jutella edes kauaa, kun hän tarjosi heti juomia meille ja mentiin pöytään juttelemaan. Hän kehui meitä paljon ja kyseli paljon meidän asioista. Muistan, että aihe meni meidän koulutukseen ja hänen työpaikkaansa, mutta hän ei millään suostunut kertomaan, mitä tekee työkseen”, nainen kertoi.
Pian toinenkin mies, pukumies, tuli juttelemaan heille. Naiset kävivät välillä laulamassa karaokea, Vornanen ”tuputti juomia”. Seuraavaksi tunnelma kiristyi.
”Sitten tapahtui se, että Vornanen istui mun vieressä pitkällä penkillä ja siihen tuli se pukumies sanomaan Vornaselle, että miksi sä istut mun paikalla”, nainen kertoi poliisille.
”Mun mielestä se meni silleen, että Vornanen nousi siitä penkiltä ja kaatoi sen pukumiehen siihen penkille, ja ne painivat siinä hetken aikaa, kunnes paikalle tuli järkkäri erottamaan heidät. Sen jälkeen ne lähti siitä omiin suuntiinsa ja mun mielestä me ei nähty heitä enää koko iltana”, nainen sanoi.
Nainen muisteli, että koko illan ajan välillä toinen miehistä oli heidän seurassaan, välillä molemmat yhtä aikaa.
”Mulle tuli sellainen olo ja mielikuva, että he olivat ikään kuin kilpailleet sen koko illan ajan meidän huomiosta, tai ainakin minusta se vaikutti siltä.”
Naisen mukaan Vornanen vaikutti alkuillasta ihan mukavalta ja kohteliaalta. Sitten hän humaltui ja alkoi naisen mukaan kehua heitä liikaa, joten seura alkoi tuntua epämukavalta. Nainen arveli, että Vornanen alkoi vaikuttaa ärtyisältä, kun naiset eivät olleet vastaanottavia hänen seurastaan.
”Alkuillasta hän vaikutti ihan mukavalta ja kohteliaalta. Loppuiltaa kohti hän humaltui ja alkoi kehua meitä jotenkin liikaa, niin hänen seuransa alkoi tuntua epämukavalta. Musta tuntui, että hänen käytös alkoi vaikuttaa vähän ärtyisältä, kun me ei oltu niin vastaanottavia hänen seurastaan.”
Toinen nainen muisteli tapahtumia samoin, vaikka ei nähnyt itse painimista. Hän kertoi poliisille, että Vornanen oli alkuun leppoisa, mutta humaltui hiljaisemmaksi aamuneljään mennessä. Pukumiestä hän kuvaili näin:
”Hän oli alusta asti selvästi humaltunut ja vähän silleen lääppivä, että tuli esimerkiksi tosi useasti kuiskuttelemaan korvaan. Tuntui ahdistavalta, kun hän tuli niin lähelle.”
Kumpikaan naisista ei nähnyt itse ampumistilannetta. He olivat silloin jo lähteneet.

Kuvassa tilanne juuri sen jälkeen, kun Vornanen laukaisi aseensa. Vornanen seisoo stetson-hattuisen miehen takana. Kuva: Poliisin esitutkintapöytäkirja

Timo Vornasen hallusta takavarikoidut CZ 92 6.35 Browning -pistooli ja kaksi lipasta. Kuva: Poliisin esitutkintapöytäkirja
Uutinen täydentyy.