Oloksella pidetään viikonloppuna kovatasoiset Fis-kilpailut.
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Kansainvälinen hiihtokausi alkaa viikonloppuna Oloksen Tykkikisoilla, joihin osallistuu yli 300 hiihtäjää.
Olympiavoittaja Iivo Niskanen ei osallistu kisoihin, vaan kilpailee seuraavan kerran Rukan Suomen cupissa.
Asiantuntija Harri Kirvesniemi uskoo, että Niskanen tähtää vain helmikuun olympialaisiin.
Oloksen kisat antavat osviittaa talven voimasuhteista ja ISTV näyttää kisat suorina lähetyksinä.
Kansainvälinen hiihtokausi alkaa tulevana viikonloppuna Oloksen Tykkikisoilla.
Kisoihin on ilmoittautunut yli 300 hiihtäjää. Mukana on valtaosa Suomen kärkitykeistä sekä esimerkiksi Saksan ja Italian maajoukkuehiihtäjiä.
Osallistujalistasta kuitenkin puuttuu Tykkikisojen vakionimi, Olostunturin kupeessa neljänä viime marraskuuna kisannut Iivo Niskanen.
Niskanen avasi kisakautensa 2. marraskuuta Vuokatin Suomen cupin viestissä. Hän oli ilmoittautunut myös Vuokatin Talvikisoihin viime viikonloppuna, mutta ei ilmestynyt viivalle.
Niskasen, 33, poisjääntiin Muoniosta ei liity dramatiikkaa, vaan kisaa ei ollut alun perinkään piirretty olympiavoittajan kalenteriin. Kuopiolainen kilpailee seuraavan kerran Rukan Suomen cupissa runsaan viikon kuluttua.
Asiantuntija Harri Kirvesniemen mukaan Niskasen ratkaisu kielii siitä, että tämä on asettanut tähtäimensä vain ja ainoastaan helmikuun olympialaisiin. Kisoihin on turha kiirehtiä vielä.
– Olos on varmasti ollut aiempina vuosina Iivolle kokeilukisa Rukan maailmancupia ajatellen, mutta nyt painotus ei taida olla yhtä vahvasti siellä. Oletan, että hän hiihtää silti kovaa Rukan maailmancupissa.
Niskasen peukalo murtui toukokuussa, mutta hän on päässyt harjoittelemaan normaalisti heinäkuusta lähtien. Viime aikoina hän on treenannut ainakin kotikonnuillaan Kuopiossa ja Vuokatin ensilumenladulla.
– Iivon syyskauden on täytynyt sujua aika hyvin, kun hän halusi kisata jo Vuokatin Suomen cupissa. Ei Iivo olisi viestiin lähtenyt, jos hänellä olisi ollut jotain ongelmia, Kirvesniemi ruotii.
Rukan maailmancup suihkitaan 28.–30. marraskuuta.
Oloksen tykkikisat alkavat perjantaina perinteisen sprinteillä. Lauantaina on vuorossa perinteisen ja sunnuntaina vapaan normaalimatkat.
Kisajärjestäjät ovat saamassa aikaisen joululahjan ennen perjantaita. Muonioon on satanut alkuviikolla noin viiden senttimetrin lumipeite, ja torstaina lunta tuivertaa ennusteiden mukaan peräti 30 senttimetriä.
– Se oli oikein toivottu ja kiva lisä ihan jo maisemallisestikin, mutta myös olosuhteiden kannalta. Ihan hieno juttu, että tuli talvi, kilpailunjohtaja Tero Kylä-Kaila herkuttelee.
Oloksella kierretään viiden kilometrin lenkkiä. Latua saadaan paranneltua ja levennettyä luonnonlumen ansiosta.

Katharina Hennig (vas.) hiihtää tänäkin vuonna Oloksella. Kuva: tomi makipaa
Oloksen kisat ovat aiempina vuosina antaneet vahvaa osviittaa talven voimasuhteista. Kirvesniemi odottaakin onnistumisia Suomen kokeneelta kaartilta, kuten Krista Pärmäkoskelta, Kerttu Niskaselta, Perttu Hyväriseltä ja Ristomatti Hakolalta.
Erityisellä mielenkiinnolla Kirvesniemi seuraa Joni Mäen ja Jasmin Kähärän edesottamuksia perjantain sprintissä. Olympialaisten sprintti kisataan Oloksen tavoin perinteisellä.
Mäki on saanut valmistautua kauteen monesta muusta vuodesta poiketen pääosin terveenä. Kirvesniemen mielestä Mäen kauden avaus Vuokatissa näytti ”harvinaisen helpolta”, ja nyt olympiamitalisti pääsee hyökkäämään sprinttikisaan.
– Myös Kähärä pisti silmään Vuokatin Suomen cupissa. Vaikutti siltä, että hän olisi ottanut isoja kehitysaskelia viime vuosista.
ISTV näyttää Oloksen Tykkikisat suorina lähetyksinä. Perjantain lähetys alkaa karsintavaiheesta kello 10, erävaihe käynnistyy kello 12. Lauantaina ja sunnuntaina lähetykset alkavat kello 9.45.