Toiseksi eniten yhteisöveroja maksoi turkulaisen tekoäly-yrittäjä Peter Sarlinin omistama sijoitusyhtiö Post Scriptum.

Avaa kuvien katselu
Bayerin uusi tehdas Turussa aloitti kesällä hormonikierukoiden valmistuksen. Tehtaalla tuotetaan tuhansia kierukoita päivittäin. Arkistokuva. Kuva: Arttu Kuivanen / Yle
Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Turkulainen lääkeyhtiö Bayer maksoi Varsinais-Suomessa eniten yhteisöveroja viime vuonna. Baeyr maksoi yhteisöveroa reilut 125 miljoonaa euroa.
Bayerin maksamien yhteisöverojen taustalla on korkea jalostusarvo, kertoo Bayer tiedotteessaan.
– Ottamalla terveysalan potentiaalin osaksi Suomen pitkäjänteistä kasvustrategiaa, voimme monipuolistaa vientiä, vahvistaa hyvinvointiyhteiskuntaa ja rakentaa kestävää kilpailukykyä vuosikymmeniksi eteenpäin, sanoo Bayerin Suomen toimitusjohtaja Tomi Penttilä tiedotteessa.
Bayerin hormonikierukoiden globaali myynti oli viime vuonna 1,3 miljardia euroa.
Toiseksi nousi tekoäly-yhtiö Silo AI:n toimitusjohtajan Peter Sarlinin omistama sijoitusyhtiö Post Sciptum. Sen maksamat yhteisöverot viime vuonna olivat reilut 44 miljoonaa euroa. Sarlin omisti PostScriptumin kautta osuutensa Silo AI:sta, jonka amerikkalainen puolijohdeyhtiö AMD osti viime vuonna 615 miljoonalla eurolla.
Kolmantena yhteisöverolistalla on Wallac Holdings. Sen maksamat yhteisöverot viime vuodelta olivat noin 18 miljoonaa euroa.
Tästä alla näet myös oman kuntasi yritysten tulot ja verot.