Timo Korhonen
Artistin ja tutun naisseuralaisen yhteiset hetket tallentuivat kuvaan Los Angelesissa.
Laulaja , 42, seikkaili hetki sitten Yhdysvaltojen länsirannikolla.
Olavi Uusivirta kertoo New Yorkin reissuvinkeistään:
Olavi viihtyi kertomansa mukaan erityisesti Los Angelesissa. Hän on kertonut taannoisesta reissustaan Instagram-tilillään. Tiistaisessa (11.11.) päivityksessä muusikko mainitsee kirjoittaneensa matkalla muun muassa uutta musiikkia.
Olavi Uusivirta podcastissa:
katso
8.10. 11:15
Olavi Uusivirta paljastaa podcastissa: Kekkuloi alasti ulkona
Muusikko Olavi Uusivirta kertoo boheemeista elintavoistaan Gogin kantabaarissa.
Hän on käynyt katsomassa matkallaan myös muiden artistien keikkoja. Tähtien joukossa on ollut ainakin ranskalaislaulaja , punk-duo ja jenkkiräppäri .
– Tapasin paljon ystäviä, annoin tippiä, ajoin uberilla ehkä yhteensä vuorokauden, yhtenä yönä valvoin tosi myöhään…, Olavi sanelee päivityksessään.
Hän on noteerannut myös Los Angelesissa käsiin räjähtäneen asunnottomuusongelman.
Julkaisemiinsa valokuviin Olavi on ikuistanut ainakin Griffithin observatorion ja visiitin korealaiskylpylä Wi Spassa. Mukana on ollut musiikkituottaja , joka on ollut tekemässä muun muassa uutuusalbumia.
”Oon onnentyttö!”
kotimaa
16.9. 10:31
Olavi Uusivirran ex-vaimo löysi uuden onnen: ”Oon onnentyttö!”
Olavia on vuosien varrella villeissä huhuissa yhdistetty jopa Sanna Marin -nimiseen naiseen. Saara taas on löytänyt onnen italialais-sveitsiläisestä komistuksesta.
Illallinen tutussa seurassa
Toinen Olavin kuvissa esiintyvä suomalaistekijä on laulaja , josta Uusivirta on napannut tunnelmallisen kuvan ravintolapöydän ääressä.
Tummaan asuun pukeutunut Paula katselee pöydällä lepäävää ruokalistaa vieno hymy kasvoillaan.
Olavi ei ole kertonut tarkempia taustoja yhteiselle reissulleen, mutta todennäköisesti matka liittyy kaksikon musiikkiurien edistämiseen.
Paula Vesala
kotimaa
10.11. 19:30
Paula Vesalalta jymy-yllätys
Megahittejä nikkaroinut Vesala kertoi vuonna 2022 jäävänsä vuosien mittaiselle tauolle.
Paula Vesala ilmoitti maanantaina (10.11.) tekevänsä paluun keikkalavoille ensi vuoden aikana. Hän tulee esiintymään sooloprojektinsa voimin Vesalana.
Viime vuonna Paula keskittyi musisoimaan yhdessä ja yhteisen PMMP-yhtyeen kanssa.
Tällä hetkellä Paula odottaa toista lastaan. Hän kertoi odotetusta vauvauutisestaan syyskuussa.
Paulalla on edellisestä liitostaan kanssa 17-vuotias poika .
Paula Vesala
kotimaa
12.10. 18:00
Paula Vesalan raskauskuva ihastuttaa ”Mama!!!”
Paula odottaa toista lastaan.