Lapin matkailusta tuloja saaneet eivät yltäneet maakunnan tulokärkeen. Edes Rovaniemellä yleistynyt lyhytvuokraus ei nostanut listalle uusia nimiä.

Kuvassa vasemmalla näkyy mies pukeutuneena harmaaseen pukuun ja vaaleaan kauluspaitaan. Oikealla on kuva avainbokseista.

Avaa kuvien katselu

Lapin lyhytvuokraajien puheenjohtaja Tuomas Notkon tulot koostuvat kokonaan pääomatuloista. Ansiotuloja hänelle ei ole viime vuonna verotietojen mukaan kertynyt laisinkaan. Arkistokuva. Kuva: Samuli Holopainen / Yle, kuvan muokkaus: Maija-Liisa Juntti / Yle

Alati kasvava Lapin matkailu ei viime vuonna tuonut sellaisia tuloja, joilla olisi päässyt Lapin tulolistan kärkeen. Huipulla oli etenkin teollisuus- ja autoalan tekijöitä. Edes Rovaniemellä yleistynyt lyhytvuokraus ei nostanut listalle uusia nimiä.

Lapin lyhytvuokrauksen tunnetuin kasvo, Lapin lyhytvuokraajien puheenjohtaja Tuomas Notko, ei saanut viime vuonna lainkaan ansiotuloja.

Notko on julkisuudessa kovaäänisesti puolustanut lyhytvuokrausta ja kertonut sillä tehtävästä voitosta. Niinpä Notkon viime vuoden reilun 2­800 euron kokonaistulot yllättävät.

– Myin firmalle muutaman asunnon. Siitä on tullut sen verran rahaa itselle, ettei ole ollut aiheellista nostaa palkkaa, Notko kertoo.

Hänen mukaansa kyseinen muutaman tonnin pääomatulo on kertynyt juurikin kyseisten asuntojen myynnistä. Asuntojen myynnistä syntyneestä voitosta on vähennetty maksettu varainsiirtovero.

Lapin pääkaupungissa Rovaniemellä lyhytvuokraus on ollut viime vuosina kuuma peruna.

Kasvanut turismi on lisännyt matkailijoiden majoittamista asuintaloissa muun muassa siksi, ettei hotellikapasiteetti riitä kaupunkiin saapuville matkailijoille. Viime tammikuussa lyhytvuokraus ohitti jo hotellit yöpymismäärissä.

Lyhytvuokrausta on vastustettu esimerkiksi mielenosoituksissa.

Kyse on verosuunnittelusta

Notkon yrityksen liikevaihto eli tulot olivat viime vuonna 105­000 euroa. Kulujen jälkeen liikevoittoa jäi 56­000 euroa.

Tulo ei ole Notkon mukaan kertynyt ainoastaan asunnoista ja lyhytvuokrauksesta, vaan mukana on myös muuta tuloa.

Notkon verotiedot kuvaavat hyvin sitä, etteivät maksetut verot kerro koko totuutta tuloista. Veroja hänelle kertyi maksettavaksi noin 860 euroa.

Vain verotettava pääomatulo on julkinen tieto. Se ei vielä kerro paljoa henkilön saamista tuloista, koska osa pääomatuloista puuttuu kokonaan julkaistavista tiedoista.

Julkista ei myöskään ole se, mitä pääomatuloja henkilöllä on eli ovatko tulot osinkotuloja, luovutusvoittoja tai esimerkiksi vuokratuloja.

Notko myöntää, että kyse on myös verosuunnittelusta.

– Yritys maksaa tuloista vain 20 prosenttia veroja. Siitä jää enemmän käteen kuin jos ottaisi tuloja henkilökohtaiseksi. Silloin maksaisi 30 tai 34 prosenttia veroja, Notko selittää.

Hän kertoo myös elävänsä vaatimattomasti, jotta varallisuutta karttuisi.

– Käytän kuukaudessa elämiseen puoli prosenttia sijoitussalkun koosta, Notko kertoo.

Näin muut lyhytvuokraajat tienasivat

Lyhytvuokrausta niin ikään julkisuudessa puolustaneen Taiga kodit oy:n pääomistajan Juho-Matti Pekkalan tulot olivat reilut 80­000 euroa, josta noin puolet oli ansio- ja puolet pääomatuloa.

Taiga kodit oy:n liikevaihto sen sijaan ylitti viime vuonna kuusi miljoonaa euroa ja liikevoittoakin kertyi yli 900­000 euroa. Yritykselle on asetettu myös uhkasakko, koska se harjoittaa kaupungin mukaan laitonta majoitustoimintaa.

Niin ikään asuntojen lyhytvuokrauksella bisnestä tekevä Laura Arvola (ent. Hoisko) tienasi viime vuonna vain reilut 26­000 euroa.

Nainen petaa sänkyä.

Avaa kuvien katselu

Laura Arvolan Hosted by Hoisko-yrityksellä oli reilut 220 000 euroa liikevaihtoa ja liikevoittoa yritys teki kaksi tuhatta euroa. Arkistokuva. Kuva: Juuso Stoor / Yle

Airbnb-isännöintipalvelua ja ohjelmapalveluja Rovaniemellä tarjoavan Host it oy:n yrittäjät Eerik Nurmi ja Eemil Sirviö nostivat ansiotuloa reilut 50­000 ja alle 40­000 euroa, vaikka yrityksen liikevaihto on liki 2,5 miljoonaa euroa ja liikevoittokin oli lähes 900­0000 euroa.

Näin Lapin matkailusta tutut nimet sijoittuivat Lapin verolistalla:

9. Belinda Hagin, Lapland hotelsin omistajan Pertti Yliniemen puoliso: yli 1,1 miljoonaa euroa

11. Jussi Holopainen, autovuokraamoyrittäjä: yli miljoona euroa

14. Seppo Aho, Santa’s hotels -hotelliketjun yrittäjä: alle 800 000 euroa

17. Nils Yliniemi, Lapland hotelsin omistajan Pertti Yliniemen poika: yli 660 000 euroa

19. Kiara Yliniemi, Lapland hotelsin omistajan Pertti Yliniemen tytär: yli 640 000 euroa

21. Janne Honkanen, Luxury Actionin yrittäjä: reilut 600 000 euroa

25. Mikael Gröhn, hotelliyrittäjä: reilut 550 000 euroa

26. Jani Laatikainen, matkailutoimisto Mahicapin toimitusjohtaja: reilut 540 000 euroa

28. Mari Lappalainen, Nellim wilderness hotels & safaris -yhtiön yrittäjä: noin 500 000 euroa

29. Markus Kolari, Apukka-resortin perustaja: lähes 500 000 euroa

34. Minttu Kariniemi-Aula, Joulupukin Kammarin toimitusjohtaja: yli 460 000 euroa

Lapland Hotelsin omistaja Pertti Yliniemi olisi ollut Lapin tulolistan neljäs, mikäli hän asuisi vielä Lapissa. Yliniemi tienasi viime vuonna yli 3,5 miljoonaa euroa ja maksoin reilut 1,2 miljoonaa euroa veroja.

Rovaniemellä lyhytvuokraus ohitti hotellit yöpymismäärissä tammikuussa. Video: Juuso Stoor / Yle